Postinkulkua ja kirjakauppaa Paimiossa

0
Kuvassa Sauli Immaisin täti Milja Kankare moottoripyörineen (Jawa CZ) 50-luvun alussa.

Kuukausi sitten poistui keskuudestamme päivän välein kaksi iloista, reipasta ja työteliästä naista. Raili Kuokkanen piti vuosikymmenet rouva Kallion kanssa Paimion kirjakauppaa vanhassa liiketalossa. En voi unohtaa Railin iloista olemusta ja kirjakaupan tuoksua. Milja Kankare puolestaan jakoi postin Paimion pohjoisessa jakopiirissä jo alaikäisenä heti sodan jälkeen ja toimi sittemmin postimiesten esimiehenä. Raili ja Milja olivat serkuksia ja käyneet yhdessä kansakoulua jo 1930-luvulla Sukselassa.

Talvisota alkoi 30.11.1939, tasan 80 v sitten. Milja muisti, miten joulukuun lopulla venäläinen kone pudotti pomminsa Sukselan Tontin (nyk. Hyssälä) asuinrakennuksen lähelle niin, että ikkunat särkyivät. Hän muisti myös isänsä ase kädessä vartioineen Askalan voimalaitosta vihollisen varalta. Kuusi Miljan veljeä osallistui talvi- tai jatkosotaan selviten hengissä. Kaksi veljestä ilmestyi sodan päättyessä ratsujen selässä kotipihaan. Se oli uljas näky ja samalla helpotus, kun sota oli päättynyt.

Ensimmäiset postinjaot hevosella olivat hankalia. Kerrankin hevonen lähti karkuun, ja Milja sai sen kiinni vasta juostuaan perässä kilometrikaupalla. Yleensä hän käytti polkupyörää. Moottoripyörä oli hieman raskas. Lumisimpina talvina hevosen avulla oli ainoa mahdollisuus edetä syrjäteillä. Muistan äitini ainakin kahdesti valjastaneen hevosemme reen eteen ja auttaneen Miljaa pyörineen ja raskaine kuormineen eteenpäin. Minusta oli hauskaa päästä rekiajelulle. Sama Veikko-ruuna oli palvellut jo rintamalla talvisodassa.

Milja oli äitini nuorin sisar ja poikkesi postireissulla usein kotiimme. Oli päivän kohokohta, kun iloinen ja leikkisä Milja ehti hetken kujeilla kanssani. Joskus piilotin Miljan kintaat ja lakin, jotta hän olisi viipynyt pitempään.

Postinkannossa polkupyörällä 25 km:n lenkin päivittäin kesät talvet kiertäneenä Milja ehti osoittaa kovaa kuntoa myös hiihdossa. Aikoinaan hän oli paras naishiihtäjä Paimiossa ja ylivoimainen naisjärjestöjen koitoksissa. Muistan tällaisen kisan jälkeen Railin isän Väinö Aromaan tokaisseen Miljalle: ”Menit ja voitit sitten taas koko roskan!”

Sauli Immaisi

Kirjoittaja on paimiolainen eläkkeellä oleva lääkäri.