
Viime aikojen suoranainen hallitsija Paimion Rasti ei päässyt tällä kertaa juhlimaan Halikko-viestin voittoa, vaan joutui tyytymään neljänteen sijaan. Suunnistuskauden perinteinen päätös käytiin lauantaina Salon Nurkkilassa varsin märissä sääolosuhteissa.
15-osuuksinen viesti sujui PR:ltä hyvin tasaiseen tyyliin ja samalla nousujohteisesti. Tulikasteen ”isojen poikien” ankkuriosuuksille sai 18-vuotias Topias Arola, jonka Emma Silvennoinen lähetti matkaan kolmantena runsaat kaksi minuuttia kärjen takana. Kärkitaistoon ei lopulta ollut asiaa, ja takaakin tuli yksi maajoukkuemies ohi, mutta neljännestä sijasta ei muita haastajia löytynyt.
– Tiukkaan ja hienoon paikkaan pääsin lähtemään. Sain Aapo Leskisen (Lynx) kiinni ja suunnistettiin muutama väli yhdessä. Sitten tuli Olli Ojanaho (Helsingin Suunnistajat) takaa, ja molemmilla oli aikaisempi, eri hajonta kuin minulla. Siinä sekosin ja jouduin ihmettelemään omaa rastiani, ja kaverit pääsivät karkuun, kertasi Arola noin minuutin koukkuaan.
– Lopussa vielä Kalevan Rasti ahdisteli muutaman sekunnin päässä. Pistin kaasun pohjaan, ja maalissa eroa olikin reilusti. Meno tuntui kaikkiaan aika hyvältä. Kärkikolmikosta mahdollisesti tipauttanut virhe harmittaa, mutta pääosin olen tyytyväinen. Ankkurointi muutenkin alkaa tuntua mukavalta, kun pystyn vieläpä tekemään maastossa omiakin ratkaisuja.
Voiton nappasi MS Parma, joka loppukirin päätteeksi kukisti Helsingin Suunnistajat. Paimion Rasti on voittanut Halikko-viestin vuodesta 2012 lähtien neljästi, viimeksi vuosi sitten.
Halikko-viesti käydään 15-henkisin joukkuein siten, että osalla osuuksista suunnistaa kolme yhtäaikaisesti. Joukkueen kokoonpanoa määrittävät tietyt rajoitukset eri-ikäisiä suunnistajista.
Paimion Rastin kakkosjoukkue suunnisti 97 startanneen joukossa sijalle 25.
Halikko-viestin kärki: 1. MS Parma 1 3.44.28, 2. Helsingin Suunnistajat 1 3.44.33, 3. Lynx 1 3.46.12
4. Paimion Rasti 1 3.47.17 (Markus Lindeqvist, Inga Dambe, Tero Heikkilä, Jonas Jern, Ilkka Aakula, Jaana Haapala, Milja Väätäjä, Leo Haanpää, Eelis Axelin, Klaus Haanpää, Samuel Heinonen, Lari Takanen, Pasi Ikonen, Emma Silvennoinen, Topias Arola)
Antti Veijalainen