”Täytyy olla monta rautaa tulessa” Ulla-Maija Alitalo sai timanttiristin yrittäjyydestä

0
Ulla-Maija Alitalo palkittiin timanttiristillä 50 vuotta kestäneen yrittäjäuransa kunniaksi.

–Jokaisella pikkupaikkakunnalla pitäisi olla oma juttunsa, miksei Paimiosta voisi kehittää vaikkapa puutarhakaupunkia? Ulla-Maija Alitalo visioi.

72-vuotiaan Alitalon pään sisällä oleva tietokone raksuttaa edelleen jatkuvasti. Näennäisesti eläkkeellä oleva Alitalo ei ole malttanut jäädä lepäämään laakereillaan. Vaikka iso osa yritystoiminnasta eli Alitalon Vihannes on myyty jo seuraavalle sukupolvelle, puristavat Ulla-Maija ja hänen miehensä Mikko Alitalo loppukesän ja syksyn ajan omenoita ja mansikoita mehuiksi ja valmistavat kevätkuukaudet simaa.

– Vaikka koko ajan teemmekin jotain, emme ole samalla tavalla sidottuja mihinkään, vaan olen saanut paikkailla esimerkiksi lasten- ja koiravahtihommissa sitä, ettei varsinaisen työuran aikana ollut siihen samalla tavalla aikaa.

Viime lauantaina Ulla-Maija Alitalo palkittiin Varsinais-Suomen yrittäjägaalassa 50 vuoden timanttiristillä.

– Onhan se pitkä aika, kaikki eivät edes elä niin kauan. Olin juuri täyttänyt 21 vuotta, mikä siihen aikaan oli yrittäjän alaikäraja, kun aloin Espoossa viljelevän isäni ehdotuksesta tekemään tuorejuurespakkauksia myyntiin. Pakkasin kotvan aikaa yksin, mutta vuoden kuluttua ulkopuolisia työntekijöitä oli jo viisi.

Säteilylaskeuman pelko järjesti asiat uudelleen

Alitalot asuivat Mikon armeijasta päästyä vajaat pari vuotta Paimiossa, mutta siirtyivät sitten Espooseen, kun Ulla-Maijan vanhemmat jättivät viljelyn. Kun Espoo ryhtyi kaavoittamaan aluetta, palasivat Alitalot vuonna 1980 Paimioon.

Vuonna 1986 Tsernobylin ydinvoimalan nelosreaktori räjähti.

Tapahtumalla sanotaan olevan suuri merkitys koko Neuvostoliiton hajoamiseen, mutta se merkitsi käännekohtaa myös Alitalojen liiketoiminnassa.

– Olimme myyneet pehmeälehtistä keräsalaattia, jota kukaan ei säteilyn vuoksi yhtäkkiä uskaltanutkaan ostaa.

– Kokeilimme muun muassa kukkien viljelyä, mutta kun eräänä päivänä kävin kaupassa, näin valmiiksi pakattuja salaattipusseja, sellaisia, jotka ovat tänäkin päivänä muotia. Menin kotiin ja sanoin Mikolle, että sellaisia ruvetaan tekemään.

Vaikka aviomies suhtautuikin epäilevästi, oli tilanne yleensä se, että kun rouva Alitalo jotain oli saanut päähänsä, hän ei siitä hevillä luopunut. Seuraavat vuodet näyttivät, että idea oli hyvä.

– Välillä on tietysti tullut takapakkia ja välillä taas parempia vuosia. Sellaista yrittäminen on, Alitalo muistuttaa.

Timanttiristin saajaa on vielä vaikea nähdä ihan oikeasti eläkkeellä. Seuraavan timanttiristin saisi 60 vuoden yrittäjätoiminnasta.

– Se on ihan luonnekysymys. Täytyy olla koko ajan monta rautaa tulessa. Kyllä koko ajan mietin, että mitä ryhdyn isona tekemään, hän nauraa.

Ulla-Maija Alitalo

  • Syntynyt Helsingissä 1947Neljä lasta ja kuusi omaa sekä kaksi bonus-lastenlastaPaimion yrittäjien puheenjohtaja 2012–13

    Harrastaa käsitöitä

    Odd fellow -veljeskunnan jäsen jo 44 vuoden ajan

Mikko Perttunen, teksti ja kuvat