Iso, kolmekerroksinen nukketalo on Virpi Kokkalan kodissa näkyvällä paikalla. Näin joulun alla sielläkin siivoillaan ja järjestellään. Koristeet löytävät paikkansa, ja joulukuusikin. Joulun lähestyessä pakettien määrä kasvaa kuusen alla.
Virpi Kokkala pitää joulusta ja se näkyy myös nukkekodissa, joka on rakentunut vuosien kuluessa. Käsitöistä ja askartelusta kerta toisensa jälkeen innostuva Virpi tunnustaa, että viime aikoina into puuhailla miniatyyrikodin ympärillä on iskenyt aika usein.
– Tykkään joulusta ja on sellaisia kausia kun tykkään touhuta jouluisia juttuja. Talo on meillä valaistuna ja sitä katsellessa syttyy ideoitakin koko ajan.
– Joulua kohti asetelmat ja tilanteet muuttuvat.
Persoonallista, itse tehden
Kolmikerroksinen nukketalo päätyi Kokkalan perheeseen ystävän ystävän kautta. Se on artesaanin lopputyö, joka Virpin käsissä on toki muuntunut omannäköiseksi.
– Se oli ollut jossain vintillä melkein unohdettuna, joten ensin pesin sen etikkavedellä. Tapetit ja lattiat ovat osin entiset, mutta sisällä näkymä muuttuu vuodenajan ja ajatusten mukaan.
– Olen joskus sanonut, että tämä on kuin Big Brother-talo. Siellä asuu lapsuuteni persoonallisia nukkeja 70-luvulta, seitsemän aikuista ja lasta. Tavallaan peruskoti, vain sauna puuttuu. Olisi sillekin paikka kyllä…
Miniatyyritalossa mielikuvitus saa lentää. Skräppäyspapereista voi löytyä kivoja tapettimalleja, mutta niitä voi tehdä itsekin. Askarteluliikkeet ovat Virpin mukaan tyypillisesti nukkekodin sisustusliikkeitä, ja jotain sieltä on matkaan tarttunutkin, mutta hänelle itsenäinen puuhailu antaa sen suurimman viehätyksen.
– Itse tehty ei ole liian helppoa, hän naurahtaa ja myöntää, että näpertelystä tykkäävän ajatuksen kulku on omanlaistaan.
– Katselen kaikkea sillä silmällä, että miten tekisin tuosta pienemmän.
Rauhoittavaa puuhailua
Huonekaluja syntyy pahvista puusta, askartelumassasta. Valaisinsarjoja on saatavilla valmiina, mutta itse tehtyjä ovat nekin, mitkä Virpin miniatyyrikodissa iltaa valaisevat. Niitä katsoessa voi vain kuvitella, miten pientä piperrystä on tarvittu tekemiseen, saati sitten paikalleen laittamiseen. Nukketalon asennuksissa kun ei ole sijaa runtata jotain vain sinnepäin.
Tottakai askartelussa kuluu aikaa ja kärsivällisyyttä tekeminen vaatii. Ei nukkekodin välttämättä ole tarkoituskaan tulla valmiiksi, vaan kuvata elämää eri aikoina ja eri tilanteissa.
Virpi kokee puuhailun miniatyyrien parissa rauhoittavaksi. Hän tykkää yleensäkin puuhastella itsekseen, vaikka toki joskus on kiva kun on kaveri. Usein ideoiden toteutuksessa auttaa puoliso Mika.
– Käsillä tekeminen on omaa aikaa, josta saan energiaa. Näen työn jäljen. Joskus yllätyn itsekin, että olenko tuon tehnyt. Kauneus ilahduttaa.
Televisiota hän katsoo harvoin. Käsillä on hyvä olla aina jotain pientä tekemistä.
– Olen varmaan tunnettu siitä, että käsityö on mukana kokouksissakin.
Rahaa nukketaloharrastukseen saa menemään riippuen siitä, minkä verran ostaa valmiina ja paljonko tekee itse. Virpi tuumii, että rahan sijasta asiaa voi ajatella niinkin, että aikaa kuluu ja toki sekin on arvokasta.
Nukkekotiharrastajat ovat yhteyksissä toisiinsa ja jakavat ideoita netin harrasteryhmissä. Siinä vain on se puoli, että nälkä tekemiseen tuppaa kasvamaan.
– Minulla on työn alla myös 70-luvun Lundby-nukkekoti. Sen yläkerrassa on asuintilat, mutta alakertaan tulee ompelimo. Ja pitäisikö hankkia vielä kolmaskin, siihen olisi kiva toteuttaa kahvila, haaveilee Virpi.
Taloissa kiehtoo siis tarina ja elämänkulku, joka ei välttämättä ole aina niin siloista.
– Entä jos hankin uuden talon ja siellä onkin ollut vesivahinko? Elämässä tapahtuu!
Koska joskus on kiva saada jotain valmiiksi, Virpi on rakennellut myös pieniä huonelaatikoita eli roomboxeja. Niitä on valmiina kymmenkunta ja osa on parhaillaan esillä Paimion kirjastossa.
