– Jos kaikki menee nappiin, eväät tuollaiseen mitalimäärään ovat olemassa. Se saattaisi olla myös koko seuran SM-mitaliennätys yhdelle vuodelle, hymyilee 2000-luvun alkuvuosista lähtien Kehityksessä voimanostajia valmentanut Runsala.
Mitalitavoite jakautuu seuraavasti: 16-vuotias Valtteri Laaksonen aloittaa oman urakkansa tammikuussa klassisen voimanoston (kyykyn, maastavedon ja penkkipunnerruksen yhteistulos) junioreiden SM-kilpailuissa. Helmikuussa puolestaan käydään Salossa klassisen penkkipunnerruksen SM-kisat, joihin tähtäimensä ovat asettaneet Alvarez (M23-sarja), vielä hieman kilpailemisensa kanssa empivä Herranen (N23), Hollsten (M70) ja Helynen (M40). Mastersien SM-kisat (Hollsten ja Helynen) ovat vuorostaan edessä ensi vuoden marraskuussa.
Vuosi 2019 antanut osviittaa
Kehityksen nostajat ovat osoittaneet hyvää kuntoa jo kuluvan vuoden kisoissa. Yli 40-vuotiaiden ja alle 83-kiloisten miesten sarjassa nostava Marko Helynen pokkasi hopeaa veteraanien SM-kisoissa marraskuussa. Hänen lisäksi paravoimanostaja Reetta Jokinen saavutti SM-kultaa keväällä.
Ensi vuodeksi kasassa on kuitenkin vielä Helystä ja Jokista huomattavasti leveämpi kisanostajien joukko. Miten he ovat päätyneet voimailemaan Piikkiöön?
– Kävimme tutustumassa pariin muuhunkin seuraan, mutta täällä vastaanotto oli jotenkin poikkeuksellisen lämmin ja hyvä. Kokeneemmat nostajat antavat vinkkejä ja valmennus on hyvää. Lisäksi seura tukee kilpailemista, miettii paimiolainen Valtteri Laaksonen.
Ympärivuotista harjoittelua
Ensimmäinen SM-kisapuristus on siis edessä tammi-helmikuun aikana. Kuukaudessa-kahdessa ei enää tehdä ihmeitä voimanostossa tehdä, mutta ei niihin ole toisaalta Runsalan mukaan tarvettakaan.
– Voisi leikkisästi sanoa, että ne jotka syövät kesällä makkaraa ja nauttivat virvokkeita, eivät talvella kisoissa juhli. Meillä treenit pyörivät ympäri vuoden, ja nostajat ovat sitoutuneita harjoittelemaan tavoitteellisesti. Samaa hyvää työtä kun jatketaan, tulee tulostakin varmasti, Runsala uskoo.
Vaikka PiKen nostajissa on tällä hetkellä tukku Suomen huippuja, saapuu suurin osa heistä Pontelaan Piikkiön ulkopuolelta: Laaksonen Paimiosta, Helynen Liedosta, Alvarez Paraisilta ja Herranen sekä Jokinen Turusta.
– Olen nostanut kotiseuduillani Kotkassa aiemmin ja treenannut myös Turussa monella salilla. Kehityksessä tuki kilpatoimintaan liittyen on kuitenkin todella hyvää, urheilijan ei tarvitse itse huolehtia kaikista kilpailumaksuista ja muusta. Lisäksi on iso etu, että meillä on valmentaja paikalla kisoissa kannustamassa ja seuraamassa koko ajan tilannetta. Itselle riittää se, että saa raudat ylös. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, Helynen miettii.
Kehittyä voi vanhempanakin
48-vuotias Helynen on oman ikäsarjansa vanhimpia nostajia. Siitä huolimatta hän kamppaili muita juuri ja juuri 40-vuotiaita nostajia vastaan SM-hopealle pari viikkoa sitten. Samalla yli 30 vuotta kestäneella kilpanostajan uralla syntyi uusi maastavetoennätys, 250 kiloa.
– Pakotin Markon nostamaan. Ei se ollut kuin uskosta kiinni, valmentaja Runsala naurahtaa.
– Voimanostajana pystyy kehittymään vielä pitkälle päälle 40-vuotiaana. Vaikka 50 vuotta lähestyy, koen edelleen pystyväni parantamaan. Nostaminen on fyysisen voiman lisäksi kiinni paljon myös henkisestä kantista, uskosta itseensä. Siinä kehityksessä valmentajalla on iso rooli, Helynen jatkaa.
Kehityksessä voimailee tällä hetkellä kymmenkunta aktiivista voimanostajaa. Seuran voimanostojaoston puheenjohtaja Marika Vainio vakuuttaa, että Pontelan tiivistunnelmaisella salilla riittää tilaa vielä uusille lajista kiinnostuneille. Eikä tavoitteena tarvitse olla sen enempää kuin oman lihaskunnon parantaminen.
– Ohjeita ja apua turvalliseen voimaharjoitteluun saa taatusti. Perustekniikat ja liikkeet opetetaan varmasti ainakin meillä, Vainio lupaa.