– Työpäiväni olen aloittanut aamuisin, ja iltaisin ne ovat venyneet yli puolen yön. Tavaraa on tullut valtavat määrät, kun varaudumme sesonkiin. Ruokakaupassa joulu on ehdottomasti vuoden vilkkainta sesonkiaikaa, Vormisto kiteyttää.
Hän luotsaa Piikkiössä kahta kauppaa, Piikkiön K-Supermarkettia ja K-Market Pontelaa.
Vormisto on tehnyt koko työuransa kaupan alalla. Ensimmäisen kerran hän oli kaupassa kesätöissä jo 14-vuotiaana ja viimeiset 12 vuotta on kulunut kauppiaana. Vormisto on nähnyt vuosien mittaan, miten ihmiset valmistautuvat jouluun.
– Ihmisten ostokäyttäytymisessä ei ole tapahtunut suurta muutosta. Se kuitenkin näkyy, että jouluruokia ostetaan valmiina jonkin verran enemmän kuin aikaisemmin. Vaikka kulutus on nykyään siirtymässä enemmän vegaaniseksi ja kasvisten suuntaan, jouluna se ei paljon näy.
Muutoksia aukiolojen vapautumisesta
Vormiston mukaan ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut kauppojen aukiolon vapautumisen myötä. Ostoksille tullaan yhä enemmän iltaisin, mikä näkyy etenkin nuorten käyttäytymisessä.
Vormiston mukaan laajoissa aukioloissa on myös paljon hyvää kaupan kannalta.
– Hävikki on nykyään reilusti pienempää verrattuna aikaisempaan juuri pitkien aukiolojen vuoksi. Sen lisäksi meillä jaetaan vanhaksi menevät tuotteet ruoka-apuna seurakuntien kautta.
Aukioloaikojen muutos on vaikuttanut myös kaupan työntekijöiden, ja tietysti kauppiaankin joulunviettoon. Aikaisemmin ruokakaupat sulkivat ovensa jouluaattona puoliltapäivin ja avasivat ne aikaisintaan tapaninpäivänä.
– Nyt tilanne on toinen. Onneksi meillä on ollut halukasta henkilökuntaa joulun työvuoroihin, Vormisto toteaa.
– Tänä vuonna suljemme K-Supermarketin jouluaattona kello 16.00. Päivällä kuuntelemme joulurauhan julistuksen töissä radiosta.
Rauhallinen perhejoulu kotona
Timo Vormiston perheeseen kuuluvat vaimo Anu ja runsaan kahden vuoden ikäinen poika. Jouluaaton perhe viettää kotonaan.
‒ Myös molempien vanhemmat ja siskoni perhe tulevat meille.
– Meillä aattoon kuuluvat jouluruuat, joulupukki ja rauhallinen yhdessäolo. Vaimoni tekee jouluruuat ja leivonnaiset alusta loppuun itse.
Aaton jälkeen kauppiaalla alkaa taas arki. Joulupäivänä kauppa on avoinna aamuyhdeksästä iltakahdeksaan.