Mitä kuuluu keräyspisteeseen, ja mitä ei?

0
Piikkiön K-Supermarketin kupeessa sijaitsevan Rinki-hyötyjätepisteen ympäristö osui piikkiöläisen Juha Tuomisen silmiin viime viikolla. Ei voi kuin ihmetellä, miten piittaamattomasti sinne oli kärrätty tavaraa, jota ei saisi hyötyjätepisteisiin lainkaan tuoda.

Piikkiön K-supermarketin kupeessa oleva Rinki-hyötyjätepiste on keskeisellä paikalla ja sen kyljessä on ohjeet siitä, mitä voi kierrättää. Silti homma ei toimi. Sen sai havaita viimeksi viikonvaihteessa, kun osa paikalle rahdatuista tavaroista jäi kierimään pisteen kupeelle.

– Siellä oli imuri, lasten muovinen turvaistuin, mattorullia, kuusenjalka… Kierrätykseen ei kuulu myöskään sähköasennuksissa käytettävät ML-muovilankojen suojaputket, ei kovat eikä kurttuputket, listaa näystä ärsyyntynyt piikkiöläinen Juha Tuominen .

– Jotenkin tilttas ja otin oikein kuvia. Mitä ihmiset miettii kun kuitenkin siinä keräysastian kuljessä on ohje mitä kuhunkin säiliöön saa laittaa ja mitä ei. Pitäisikö julkisilla paikoilla laittaa näihin kunnon kameravalvonta?

Paikalle sattui samaan aikaan sauvolaisnainen, joka kertoi, että tilanne on sama Sauvossa. Paimiossakin hyötyjätepisteiden siisteydestä ja sinne toimitetuista ja jätetyistä, usein asiaankuulumattomista tavaroista keskustellaan niinikään säännöllisesti sekä Kuntsarin Nasevissa että somepalstoilla.

Tuominen kertoo miettineensä monet kerrat, mikä ihmisiä vaivaa, kun tienposket ja levähdysalueetkin ovat monin paikoin todella kamalassa kunnossa, eikä vain tässä lähiseudulla, vaan pisin poikin maata. Piittaamattomuus ja ympäristön roskaaminen on ilmiö, jota muualla pohjoismaissa ei samalla tavoin näy.

– Laitan toivoa nuoriin, että he ovat yhä valistuneempia ympäristö- ja kierrätysasioissa, niin toivottavasti he saisivat vanhempiakin opetettua.

Taas muutama vinkki jouluaikaan

  • Mikäli voit, odota pyhien yli

    Loppuvuoden pyhinä Rinki-ekopisteiden säiliöt täyttyvät nopeasti. Puristimet tehostavat pakkauskeräystä ja niissä on hyvin tilaa myös kiireisimpinä keräysaikoina.

    Litistäminen on fiksu tapa

    Litistä pakkaukset. Mitä tiiviimmin pakkaukset ovat keräyssäiliössä, sitä enemmän saadaan pakkauksia talteen ja tyhjennyksiä tarvitaan harvemmin.

    Lajittele oikein

    Muista kaksi asiaa: Onko se pakkaus? Onko se kartonkia, metallia, lasia tai muovia? Tyhjä konvehtirasia sopii kartonkipakkauskeräykseen, sisällä oleva muovikenno muovipakkauskeräykseen.

    Joulukukkien muovikääreet sopivat hyvin muovipakkauskeräykseen. Värikkäät lahjapaperit kuuluvat sekajätteeseen. Kartonkisen glögitölkin voi laittaa kartonkipakkauskeräykseen. Muovikorkki muovikeräykseen. Pantittomat lasiset glögipullot lasipakkauskeräykseen.

    Tuikkukuoret ja hautakynttilöiden kannet: Metalliset voi laittaa metallikeräykseen. Hautakynttilöiden muoviset ja lasiset kuoret eivät käy pakkauskeräykseen.

    Ulkotulien tinapeltipurkit sekä foliovuoat: Metallikeräykseen voi viedä pakkausten lisäksi myös pienmetallia, jota juhla-aikaan syntyy esimerkiksi kynttilätuikkujen kuorista, ulkotulien purkeista ja foliovuoista.

    Muistathan vielä, että uuden vuoden tinat ovat vaarallista jätettä – vie ne kuntasi maksuttomaan vaarallisen jätteen keräykseen.

    Pakkausten lajitteluohjeet: rinkiin.fi