
– Se edellyttää sitä, että Paimion kaupunki lähtisi halliin vuokralaiseksi ja varmistaisi siten, että tilassa riittäisi myös päiväkäyttäjiä koululiikunnan myötä. Malli olisi samanlainen, joka Turun Teknologiakiinteistöjen rakennuttamassa Turun Palloiluhallissa on käytössä. Vuokralaisena kaupunki voi jälleenvuokrata tilaa esimerkiksi urheiluseuroille ja kulttuuriväelle ilta- ja viikonlopputapahtumia varten, Käkönen visioi.
Hän laskee, että hallin rakentaminen vaatisi varustelutasosta riiippuen noin 2–2,5 miljoonaa euroa. Vuokrahintaa on vielä tässä vaiheessa vaikea hahmottaa, mutta joka tapauksessa kyse olisi väkisinkin kuusinumeroisesta summasta vuotta kohden.
Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki pitää ideaa hyvänä, mutta vielä kaukaisena.
– Olen tietoinen ideasta, mutta siinä oikeastaan on kaikki tässä vaiheessa. Sanotaanko niin, että jos Käkönen haluaa keskustella ideasta ihan vakavasti niin se voidaan ehdottomasti tehdä, hän sanoo.
Apilatie ideaali sijainti
Aiemmin syksyllä kaupunki kartoitti monitoimihallille soveltuvaa tonttia urheilupuiston ympäristöstä, eikä tuo sijainti kuulosta Käkösen korvaan hyvältä. Hänen mukaansa Apilatie olisi sijainniltaan paljon fiksumpi vaihtoehto.
– Jos miettii urheilupuistoa sijaintina, tulee sinne matkaa koulukeskuksesta runsas kilometri ja lukiolta sitten jo reilusti yli kaksi kilometriä. Pelkkiin siirtymiin kuluu tällöin tuhottomasti aikaa. Apilatielle olisi kummastakin koulusta joko alle tai hieman yli kilometrin matka, hän laskee.
Myös Jussinmäki pitää Apilatietä hyvänä sijaintina.
– Sijainti on ehdottoman hyvä, aivan keskustan kupeessa. Siinä ei ole mitään moitittavaa.
Alustavista havainnekuvista paljastuu, että Käkösen visiossa monitoimihalli olisi kokoluokaltaan noin 1 800 neliömetriä, ja tontille jäisi siten vielä parkkipaikkatilaa reilusti.
Sisätiloiltaan halli käsittäisi yhden pelialustan, joka soveltuisi niin salibandyn, lentopallon, futsalin kuin muidenkin sisäpallopelien harrastamiseen. Lisäksi kentän reunalla olisi jonkinlainen katsomorakennelma, ja luonnollisesti pukukoppi- ja varastotilaa liikkujia ja liikuntatarvikkeita varten.
– Nämä ovat aivan minimissään ne asiat, joita toimivassa monitoimihallissa pitää olla. Sitten voi miettiä vielä lisäksi, olisiko hallissa mahdollista olla esimerkiksi pieni kahvio ja kuntosali päiväkäytön lisäämiseksi, Käkönen pohtii.
2-salin remontti ihmetyttää
Kaupungin suunnitelmissa monitoimihallin rakentaminen on sijoitettu aikaisintaan vuodelle 2024. Jussinmäki korostaa, että nykyisessä taloustilanteessa Paimiolla ei ole missään nimessä mahdollisuutta rakentaa omasta pussistaan monitoimihallia, eikä välttämättä suunnitelma toteudu edes vuosina 2024–2025.
– Se, onko kaupungilla rahkeita sitten lähteä vuokralaiseksi yksityiseen halliin, on halun lisäksi kiinni myös rahasta. Mihinkään isoihin satsauksiin ei ole lähivuosina mahdollisuuksia, Jussinmäki toppuuttelee.
Kaupungin investointisuunnitelmassa on varattu 1,6 miljoonaa euroa koulukeskuksen 2-salin remontoimiseen vuonna 2022. Tuo summa jäisi runsaaan puolen miljoonan päähän uuden monitoimihallin rakentamisesta.
Kaupunginvaltuustossa istuva Markus Kaarlela (kok.) on aiemmin ihmetellyt valtuustoseminaarissa 2-salin mittavaa remonttia, ja hänen mielestään rahat voitaisiin käyttää paremminkin.
– Jos uusi halli toteutuisi, voitaisiin 2-sali poistaa kokonaan liikuntakäytöstä ja miettiä tilan hyödyntämistä esimerkiksi opetuskäytössä. Hallin rakentaminen kaupungin varoilla poistuisi siten myös investointisuunnitelmasta, jossa sitä on vuosi toisensa perään siirretty eteenpäin, Kaarlela muistuttaa.
Jussinmäki on asiassa kuitenkin Kaarlelan kanssa eri linjoilla.
– On vaikea nähdä, että 2-salin remontointitarpeesta luovuttaisiin, koska salin tarve on jatkuva. Vaikka Paimioon tulisikin monitoimihalli lähivuosina, olisi 2-salille varmasti käyttöä myös siinä tapauksessa, Jussinmäki uskoo.