Myrkkykasvit piiloon, malttia syöpöttelyyn

0

Joulunalusaika voi olla lemmikille stressaavaa. Varsinkin rauhaa rakastavat kissat ja aremmat koirat voivat hämmästellä yömyöhään jatkuvaa siivousta ja ruoanlaittoa. Silloin lemmikin joulustressiä pitää lievittää varmistamalla, että se löytää talosta aina myös rauhallisen sopen.

Joulurauhan laskeutuessa stressi hellittää, mutta monen joulukukan ja -ruoan tuomat vaarat vasta alkavat. Vaikka rakasta perheenjäsentä haluaa jouluna hemmotella, rakkautta kannattaa ensisijaisesti osoittaa viettämällä aikaa yhdessä, ei tarjoamalla ihmisten joulupöydän herkkuja.

Suklaamyrkytys uhkaa koiraa


Vaikka haluaisi tarjota lemmikilleen kinkkua, savulohta tai maksapasteijaa, kannattaa ylimääräisten vatsavaivojen välttämiseksi tarjota sitä ravintoa mitä kissa tai koira arkenakin syö.

Jos koira ei ole erityisen herkkävatsainen ja on tottunut syömään kotiruokaa, voi ruoan sekaan laittaa hitusen esimerkiksi porkkanalaatikkoa tai pienen palan kinkkua. Erityisen maustetut ja suolaiset ruoat eivät kuitenkaan kuulu eläimen ruokavalioon joulunakaan.

Kaikkein vaarallisimpia lemmikille ovat kypsennetyt luut. Kypsänä särkyvä luu vahingoittaa lemmikin suolistoa vakavasti. Myöskään raakoja luita ei tule tarjota niihin tottumattomalle lemmikille.

Hengenvaara vaanii myös konvehtirasiassa. Suklaan sisältämä teobromiini on lemmikille myrkkyä. Lemmikin saama suklaamyrkytys oireilee lisääntyneenä juomisena ja virtsaamisena, oksenteluna ja ripulina. Myrkytystilassa eläin on levoton, saattaa horjua ja sen sydän lyö tiheästi. Oireet saattavat ilmaantua vasta tunteja suklaan syömisen jälkeen ja vaativat aina ensiapua. Myös ksylitolin syöminen on koiralle vaarallista. Varminta on pitää kaikki joulukarkit ja rusinat nelijalkaisten ulottumattomissa.

Kissa voi syödä joulukukkaa


Kissakodeissa kannattaa suunnitella jo ennen joulua huolellisesti, mitä kukkia hankitaan ja miten kukat sijoitellaan. Kasvit ovat suurin kissojen myrkytystapausten aiheuttaja. Myrkytysriski on suurin jouluna. Selkeästi myrkyllisin ja vaarallisin huonekasvi kissalle on joulutähti. Myös jouluruusu sekä hyasintti ovat kissalle haitallisia.

Lemmikille kuuluu tietenkin myös joululahja. Useimmille lemmikeille itse paketin avaaminen voi kuitenkin olla se pääasia. Paketti kannattaa tehdä vaikka sanomalehtipaperista ja jättää naru pois, jotta karvakaveri voi itse avata oman pakettinsa. Avaamisintoa voi lisätä piilottamalla pakettiin voimakkaasti tuoksuvan koirannamin tai vähän kissanminttua.

Jarno Keskinen

Lähde: Suomalainenjoulu.fi

Yleisimpiä

myrkyllisiä

joulukukkia


Amaryllis eli Ritarinkukat

Atsaleat eli Alppiruusut

Hyasintti sekä hyasintin sipuli

Ilex eli Japanin talvimarja

Jouluruusut

Joulutähti

Kielo. Myös kielojen maljakkovesi on myrkyllistä.

Misteli