
– Olipa hauskaa, huudahti Arto Tukia kierrettyään Paipin hiihtoputken ladun sähkömaastopyörällä. Hän oli tullut Mänttä-Vilppulasta asti hiihtämään ja kokeilemaan sähköpyöriä. Edestakaista matkaa Paimioon kertyi 550 kilometriä.
Tukia miettii maasto- tai leveärenkaisen läskipyörän hankintaa talviliikuntaan, kun eteläisen Suomen sää on mennyt tällaiseksi.
– Moni koeajaja on todennut, että sähköavustus muuttaa ylämäen alamäeksi ja vastatuulen myötätuuleksi, vakuutti Mikko Leinonen Nummen Pyörästä. Hän oli esittelemässä uusimpia malleja Liikettä talveen -tapahtumassa Paipissa lauantaina.
Sähköavusteisten kysyntä on Leinosen mukaan kasvanut viime vuosina. Eniten menee kaupunkiin tarkoitettuja citypyöriä, toisena tulevat maastopyörät.
– Uusin suosikki on gravelpyörä, joka on nimensä mukaan tarkoitettu sorateille mutta sopii hyvin myös karkealle öljysoralle ja helpohkoon maastoon. Ajoasento on käyräsarvisen ohjaustangon ansiosta dynaamisempi kuin maastopyörässä.
– Laadukkailla gravel-, maasto- ja varsinkin läskipyörillä voi lähteä lumisillekin reiteille. Akku riittää jopa 3–4 tunnin ajoon. Sähköavustuksen tasainen veto vakauttaa kulkua lumessa. Silti liikuntaa saa: pyörää joutuu polkemaankin, kertoi Leinonen ja muistutti talven turvavarusteista, kuten nastarenkaista, valoista ja kypärän alle laitettavasta suojamyssystä.
– Lumisilla poluilla ja metsäteillä tarpomisen voi vaihtaa lumikenkäilyyn, kehotti puolestaanKanoottikuninkaan Pasi Vesterinen.
Hän tarjoaa kesäisin melonta- ja talvisin lumikenkäretkiä Kaarinan, Turun ja Liedon alueilla.
Reittejä maakunnassa riittää eritasoisille liikkujille. Tavoitteena on lisätä reittien vetovoimaa.
Tammireitit tarjoaa virkistystä ja elämyksiä Kaarinan, Liedon, Paimion ja Sauvon alueella ja kuntien välillä. Pyöräilyyn, patikointiin ja melontaan on valmiina yhteensä 450 kilometriä reittejä, joihin voi tutustua Tammireittien kotisivuilla www.reitisto.fi. Niitä päivitetään kevään kuluessa, kertoo ympäristösuunnittelija Kukka Hammarström Kaarinan kaupungista.
Tammireittien merkitseminen maastoon on aloitettu, ja työtä jatketaan 2020. Merkittyjä pyöräreittejä on luvassa ensi kesäksi, kun uuden tieliikennelain mukaisia sinipohjaisia opasteita päästään asentamaan.
Jouko Parviainen