Ruoalla on tärkeä merkitys joulussa ja harvemmin sitä enää kokoontuu lähipiirin kanssa koko päiväksi. Hetkestä haluaa nauttia. Nuoruudessa äiti kysyi meiltä sisarusparvelta, mitä ruokia jouluna tulisi olla. Lista oli varsin pitkä. Joulupöydän vastuun siirryttyä minulle olen halunnut luoda samanlaista joulun tunnelmaa kuin ennenkin. Onhan niistä lämpöiset muistot olemassa. Mutta voisiko joulusta ja perheen yhteisestä ajasta nauttia sopivan kylläisenä ja erityisesti huomattavasti vähäisemmällä joulustressillä?
Notkuva joulupöytä ja sopiva kylläisyys voi ensiksi tuoda ristiriitaisen ajatuksen, mutta ei niiden toteutuminen ole mahdotonta. Ajatuksen taustalla on naisten- ja iltapäivälehtien vuosikausien aikaiset otsikot joulukiloista. Ensimmäiset joulunajan laihdutusvinkit on jo bongattu ja vauhti tulee vain kiihtymään uuden vuoden lähestyessä. Lukijalle on annettu etukäteen yksi ja ainoa vaihtoehto joulupöydän ääressä. Sopivasta kylläisyydestä tai joustavasta syömisestä on harvemmin sanaakaan. Miksi joulun yhdestä keskeisimmästä tekijästä eli syömisestä on tullut ns. kielletty hedelmä ja siitä pitäisi kokea syyllisyyttä?
Erilaiset juhlathan kuuluvat elämään. Jouluruoasta saa ja kuuluu nauttia, eikä joulun kolme päivää kaada painonhallintaa. Mitä jos tästä lähtien emme lähtisi mukaan joulukilokeskusteluun!
Sen sijaan joulupöydän antimissa panostaisimme määrän sijaan laatuun, antaisimme tietoisesti luvan herkutella kohtuudella, suklaakonvehtitarjousten sijaan ostaisimme vain yksittäisen rasian ja muistaisimme säännöllisen syömisen ennen joulua, joulupäivinä ja sen jälkeenkin syömisen panttaamisen sijaan. Rentouttavaa ja ruokarauhaisaa joulua!
Maria Mäkitalo
Laillistettu ravitsemusterapeutti, joka suunnittelee lyhentävänsä joulun ruokalistaa.