Mummelin pakina: Tonttu!

0

Kyllä minä niin mieleni sain hyväksi, kun Paimiossa on näkynyt viime aikoina paljon tonttuja. Olen todellinen jouluihminen, mutta erityisesti rakastan tonttuja. Joulupukista voidaan olla aika montaakin mieltä, mutta tonttujen olemassaolo on täysin varma asia. Kautta aikojen lapset on saatu marras-joulukuussa käyttäytymään mahdollisesti hiukan paremmin kertomalla tonttujen kurkkivan ikkunoiden takana ja olevan valmiina raportoimaan joulupukille kaikki mahdolliset näkemänsä tuhmuudet. On pakko rehellisesti kertoa, että aikoinaan pelottelin viisi vuotta nuorempaa siskoani tällä asialla joulukuussa joka ilta. Kolistelin eri puolilla taloa ja kerroin näkeväni tonttulakkien vilahduksia, ja niinpä muutenkin todella kiltti pikkusiskoni oli kauhusta kankeana.

Mummelin omista lapsenlapsista alakoulupojat ovat rehvakkaasti kertoneet toisilleen totuuksia joulupukista ja heistä on todella noloa kuunnella mummelin vakuutuksia tonttujen olemassa olosta. Mutta meikä-mummeli on laittanut vettä myllyyn ja kertonut silmät pyöreinä kuunteleville pojille monta tapaamista tonttujen kanssa. Mummolan mökin saunassakin asuu ympäri vuoden saunatonttu, joka ei siedä saunassaan riitaa eikä kännyköitä. Tonttu alkaa pientäkin tappelua kuullessaan kolistella lauteiden alla ja pahimmassa tapauksessa sammuttaa tulen kiukaan pesästä.

Jouluaattona mummelin perhekunta kokoontuu yhteen ja väkeä on kuin Vilkkilässä kissoja. Silloin onkin tontuilla katsomista ja etenkin kuuntelemista, taitavat tontutkin tarvita kuulosuojaimet korviinsa, sen verran meteliä ja ääntä lähtee parinkymmenen hengen sakista. Lisäksi mukana on neljä koiraa ja kaksi tiikerinnäköistä kissaa ja pihalla omassa tallissaan kaksi hirnuvaa kaveria. Joulupukin tuloa ja lahjoja odotellaan jännittyneinä.

Mummeli on saanut elämänsä aikana paljon joululahjoja, mutta yksi niistä on ehdottomasti ylitse muiden. Tämä joululahja on pieni tonttu, joka saapui vuosia sitten aatonaattona. Odotimme häntä vasta uudenvuoden tonttupojaksi, mutta kaikkien suureksi riemuksi aatonaattona syntyikin maailmaan pieni tonttutyttö. Ensimmäinen lapsenlapsi sai uunituoreet isovanhemmat ja tädit ihan tolaltaan ja odottamaan jo tuntia ennen vierastunnin alkua synnytysosaston ulkopuolella. Lauloimme sairaalassa vastasyntyneelle pikkutontulle laulun tontusta, joka lippaastaan jakaa rakkautta ja ystävyyttä maailmaan. Tänä jouluna laulamme saman laulun 18. kerran tuolle maailman ihanimmalle joululahjalle, josta on kasvanut kaunis ja lahjakas nuori nainen!

Ihanaa ja tontturikasta joulua kaikille!

Mummeli