
Mitä voi leikkiä ulkona, kun ei ole lunta vaan pelkkää pimeää? Raadelmassa keksittiin, että pimeän voi selättää heijastimilla. Ville Mäki ja Aamu Helminen ovat rakentaneet heijastinradan lapsille ja perheille.
– Alun perin sellaisen teki eräs naapurin täti, ja viime viikolla kun aioimme mennä kokeilemaan sitä niin hän olikin jo ehtinyt keräämään ne pois. Ehdotin että jos tehtäisiinkin ihan oma rata, ja Aamu innostui kovasti, Ville kertoo.
Kotoa löytyi seitsemän heijastinta, jotka ripustettiin lähimetsään polun varteen niin että pimeässä kunkin heijastimen kohdalta pystyy taskulampulla näkemään jo seuraavan.
Aamu keksi, että radasta tehtäisiin samalla tehtävärata. Esimerkiksi yhdellä rastilla ohjeistetaan: ”Hypi yhdellä jalalla!”, toisella: ”Uskallatko sammuttaa taskulampun?”.
– Some-huomion suuruus tuli sitten ihan yllätyksenä, kun linkkasin radasta facebookiin Piikkiön ilmoitustaululle. Siihen tuli vartissa 70 tykkäystä. Lupasin, että jos tykkäyksiä tulee yli sata niin teemme toisenkin radan. Tykkäyksiä on jo liki kolmesataa, Ville kertoo.
Hän kiittelee paikallista yrittäjää Johannes Iljankaa siitä että tämä lahjoitti heijastimet toista rataa varten. Uudelle radalle mietitään sellainen paikka että siitä ei tule häiriötä alueen asukkaille, jos osakaan tykkääjistä tulee todella rataa kokeilemaan. Alkuperäistä rataakin on jo pidennetty.
– Me on käyty se kolme kertaa läpi pimeällä, eikä mua pelottanut yhtään, viisivuotias Aamu kertoo.
– Se oli hassua kun yhdellä rastilla oli se tehtävä, että ”kuuntele metsän ääniä”, niin ne linnut lensi just silloin meidän pään päältä ja rääkyivät!