Kaarinan Ravattulasta löydetyillä punaisilla sukilla on ikää yli 800 vuotta

0
Arkeologi Jaana Riikonen Kaarinan Ravattulan Ristimäellä, Suomen vanhimmalla tunnetulla kirkonpaikalla. Taustalla näkyvän valkoisen metalliristin on valmistanut paimiolainen seppä Jouko Hörkkö. Ristimäen ristin lahjoittajat ovat paimiolaiset Juhani ja Päivikki Särvä.

Joulun edellä kerrottiin, että Suomen vanhimmalta tunnetulta kirkonpaikalta, Kaarinan Ravattulan Ristimäeltä, on hautalöytöjen laboratiivisissa tutkimuksissa saatu esiin Suomen vanhimpien kangassukkien jäänteet.

Vuoden 1200 vaiheille ajoittuva sukkalöytö on ainutlaatuinen Suomessa. Parhaat vastineet Ravattulan sääriverhoille löytyvät Keski-Euroopan keskiaikaisista kangassukista.

– Otimme haudanosia talteen vuoden 2016 pimeänä myöhäissyksynä ja huomasimme maa-aineksen seassa maatunutta kangasta, kertoo tekstiileihin perehtynyt paimiolainen arkeologi Jaana Riikonen.

Kun haudasta 41/2016 talteen otettuja pakastettuina säilytettyjä maapaakkuja pari vuotta myöhemmin laboratoriossa sulatettiin, röntgenkuvattiin ja tutkittiin, havaitsi Riikonen vanutetusta villakankaasta valmistettujen sukkien jäännöstä ja säärten alle kiertyvää kapeaa kuviollista lautanauhaa.

Jopa hieman mystinen löytö

On harvinaista, että esihistoriallisessa ruumishaudassa on säilynyt jäänteitä edes jonkinlaisista vainajan sääriverhoista.

Aikaisemmin muutamasta varsinaissuomalaisesta naisenhaudasta on tunnistettu säären ympärille kiedotut säärisiteet, jotka edustavat perinteistä rautakautista tyyliä. Lisäksi yhdestä Piikkiön Huttalanmäen haudasta on löytynyt pieni palanen neulakinnastekniikalla valmistettua sukkaa.

Ristimäen haudasta tehty löytö ei muistuta edellä mainittuja löytöjä.

Jaana Riikonen, kuinka merkittävästä sukkalöydöstä on kyse?

– Onhan se aika merkittävä, koska tämmöistä ei ole löytynyt koskaan aikaisemmin. Asiaa täytyi heti tuoreeltaan miettiä perusteellisesti ja etsiä samalla vastineita. Selkeän vastineen löytäminen onkin ollut melko vaikeaa, Riikonen kertoo.

Hieman mystisen ulottuvuuden Ravattulan sukkalöytöön tuo se, että sukan langasta belgialaisessa tutkimuslaboratoriossa teetetyn värianalyysin mukaan kangas on värjätty punaiseksi värimataralla eli krapilla. Se on ollut Suomessa kallis ja harvinainen tuontiväriaine. Krapin käyttö lisääntyi vasta keskiajan kuluessa.

Ravattulan Ristimäki -hankkeen johtajan, arkeologi Juha Ruohosen mukaan Punaiset kangassukat viestivät varhaisista keskieurooppalaisista muotivaikutteista Aurajokilaaksossa rautakauden ja keskiajan taitteessa.

– Jo aikaisemmin on paljastunut, että vainaja oli puettu villamekkoon, mikä myös poikkeaa selvästi muista tunnetuista aikakauden hautalöydöistä Suomessa, Ruohonen toteaa.

Korut edesauttavat kankaan säilymistä

Ikivanhat sukkalöydöt ovat harvinaisia, mutta vanhojen hautojen jalkopäästä löytyy ani harvoin paljon muutakaan. Se johtuu osaksi siitä, ettei jalkopäässä ole koruja.

– Kuparipitoinen metalli erittää myrkyllistä pronssihometta, jonka lähellä bakteerit eivät viihdy. Korut auttavat kangasta säilymään, Jaana Riikonen kertoo.

– Nyt kyseessä olevasta Ristimäen ruumishaudasta 41/2016 löytyi esiliina, jonka helmassa on pronssi-spiraaleja, mutta ne eivät välttämättä ole vaikuttaneet sukkien sääriosien säilymiseen. Kaiken kaikkiaan on hiukan outo juttu, miksi juuri nämä sukat ovat pitkälti säilyneet. Sukan jalkaterästähän ei tässäkään haudassa ole säilynyt mitään.

Villakangas säilyy kuitenkin Suomen happamassa maaperässä paremmin kuin esimerkiksi luu tai kasvikuitu.

Ennen sukkien yleistymistä sääriä ja jalkateriä suojattiin ja pidettiin lämpiminä säärisitein, jalkarätein ja kenkäheinin.

– Säärisiteiden jäänteitä on löytynyt muutamista naisten haudoista – muun muassa Halikon Rikalasta, Kaarinan Kirkkomäeltä ja Piikkiön Huttalanmäeltä. Säärisiteet ovat tyypillisesti noin kymmenen senttiä leveitä ja kolme metriä pitkiä kangaskaitaleita.

Riikonen on Ruohosen tavoin pohtinut Ravattulan hautalöydön sukkien värimataraa eli kasvin kuivatetuista juurista jauhettua krappia, mikä antoi aikoinaan sukille kauniin punaisen värin.

– Krappi oli rautakaudella harvinaista, kallisarvoista tuontitavaraa. Havainto krapista antaa viitteitä siitä, että ulkomailta on tuotu jo rautakauden ja keskiajan taitteessa väriaineita ja osattu niiden käyttö.

Aikaisemmin on tiedetty, että Aurajokilaaksossa on ollut värjäystoimintaa ainakin jo 1300-luvun lopulla. Ravattulan hautalöydön sukkien langat on värjätty Suomessa krapilla jo vuoden 1200 paikkeilla.

Sukkien vanutettu villakangas on tehty tuon ajan täkäläisestä lampaanvillasta.

Taustoja ja faktaa

  • Kaarinan Ravattulan kylän Ristimäestä löydettiin vuonna 2013 varhaiskeskiaikaisen kirkon jäännökset. Kaivauksia paikalla on tehty vuodesta 2010 lähtien. Kirkon kivisen perustuksen lisäksi on löydetty keskiaikainen kalmisto ja kiviaidan jäänteitä.
  • Kyseessä on Suomen vanhin tunnettu kirkko. Se rakennettiin 1100-luvun loppupuolella ja hylättiin 1200-luvun toisella neljänneksellä. Puurakenteisen kirkon pituus oli aikoinaan noin kymmenen metriä ja leveys kuusi metriä.
  • Ristimäen kirkon ympärillä olevia hautoja on kaivettu vuoteen 2016 saakka. Arkeologisista kaivauksista on vastannut Turun yliopiston arkeologian oppiaine.
  • Hautalöytöihin pohjautuen on tekeillä tieteellinen ennallistus: Ravattulan muinaispuku. Se pyritään julkistamaan jo kuluvan vuoden huhtikuussa.
  • Osana arkeologista tutkimushanketta kyseiseltä Suomen vanhimmalta tunnetulta kirkonpaikalta on hautalöytöjen laboratoriotutkimuksissa saatu esiin muun muassa Suomen vanhimpien kangassukkien jäänteet.
  • Sukat tunnistettiin ruumishaudasta 41/2016, joka on kuulunut 160–165 cm pitkälle naiselle. Vainaja on haudattu 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa Ravattulan kirkon viereen.
  • Suomessa säilyi 1200-luvulle saakka rautakautinen tapa, että vainajat haudattiin käyttöasuissaan. Keski-Euroopassa on tuolloin ollut vallalla perinteinen kristillinen hautaustapa, jonka mukaan vainajat – piispoja ja muita korkea-arvoisia henkilöitä lukuun ottamatta – haudattiin pääosin käärinliinoissa.

”Hauskaa, monialaista tutkimusta”

Arkeologian tutkimustoiminta kattaa ajanjakson ihmisen varhaisesta esihistoriasta aina nykypäivään asti. Arkeologinen materiaali on kiinteitä muinaisjäännöksiä, esineitä ja luonnossa havaittavia merkkejä ihmisen toiminnasta. Näin kiteytetään arkeologia Helsingin yliopiston verkkosivuilla.

Paimiolainen arkeologi Jaana Riikonen on viihtynyt arkeologisilla kaivauksilla eri puolilla Varsinais-Suomea jo neljä vuosikymmentä. Kevään koleudessa, kesähelteillä ja syyssateilla.

– Se on hauskaa, monialaista tutkimusta. Siihen ei kyllästy. Saattaa olla, että olen vielä joskus rollaattorin kanssakin kuopan laidalla, hän hymyilee.

Ravattulan hautalöytöihin liittyen Riikonen ei ole pelkästään osallistunut kaivauksiin, vaan myös purkanut kaikki alueelta tuodut hautapaakut.

Ravattulan Ristimäen tutkimukset ovat osa Turun yliopiston arkeologian oppiaineen ”Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta varhaishistoriassa: Ravattulan Ristimäen kirkko ja Suomen kristillistyminen” -hanketta.

Haudasta tehdyt luonnontieteelliset analyysit on rahoittanut Alfred Kordelinin säätiö.

Vanha kuin Metusalem.

Näin voi luonnehtia Ravattulan kuuluisaksi tullutta sukkaparia. Kyseisten sukkien rekonstruktio tulee olemaan osa huhtikuussa julkistettavaa Ravattulan muinaispukua.

– Tavoitteeksi on asetettu, että puku julkistetaan huhtikuun loppupuolella. Toivottavasti pysymme aikataulussa, tuumii Jaana Riikonen.

Ravattulan muinaispukuhankkeen päärahoittaja on Suomen muinaistutkimuksen tuki ry. Käytännön tasolla hankkeen toteuttajia ovat muun muassa maakunnan käsityöläiset ja Mynämäen Raseko-oppilaitoksen opiskelijat.

– Tästä tulee Suomen kymmenes muinaispuku ja samalla sellainen puku, mikä on jokaisen naisen saavutettavissa, Riikonen sanoo.

Saavutettavuus perustuu kohtalaisen edulliseen hintaan, mikä taas perustuu korujen suhteellisen pieneen määrään.

– Vain yksi pieni hopeasolki ja pronssispiraaleita.

Hinta-arviota ei vielä ole olemassa, mutta jo nyt on selvää, että Ravattulan muinaispuku tulee itse valmistettuna olemaan huomattavasti edullisempi kuin esimerkiksi Euran muinaispuku, jonka korustolle kertyy hintaa noin 20 000 euroa.

Ravattulan Ristimäen hautatekstiileissä on sen verran poikkeavuuksia aikaisempiin löytöihin nähden, että ajatus Ravattulan muinaispuvusta nousi esille jo varhaisessa vaiheessa.

Sukkien lisäksi merkittävä poikkeama on villainen mekko, jota ei ole tehty yhdestä kangaskappaleesta, vaan jossa on saumoja ja useita kangaskappaleita.

– Kyseisessä villahameessa on jo keskiaikaista muotivaikutusta, Riikonen näkee.

Ensimmäisen Ravattulan puvun langat kehrättiin Ahvenanmaan lampaan villasta, joka on nykyisin kaikkein lähimpänä suomalaista muinaislammasta. Kyseisen villan alusvilla on pehmeää ja päällysvilla karkeaa. Siitä pystytään kehräämään hienoa, ohutta ja tiukkakierteistä lankaa.

Ravattulan pukuun – kuten moneen muuhunkin muinaispukuun – kuuluu myös viitta. Ravattulan viitan päädyt on päärmätty, kun taas muiden muinaispukujen viitoissa on hapsut.

Jätä kommentti