Paimion seurakunnan aluekappalainen Kalle Elonheimo täytti lauantaina 60 vuotta. Espoon maaseudulla syntynyt mies haaveili lapsena astronautin ammatista, niin kuin moni muukin hänen ikäisensä. Kouluikänsä Jyväskylässä asunut Elonheimo kirjoitti ylioppilaaksi 1980 ja ehti viettää vuoden nuorisovaihdossa Sveitsissä ennen kirjoituksia.
– Lukion jälkeen pääsin Helsingin yliopistoon tullakseni meteorologiksi, mutta ensimmäisellä lukukaudella huomasin, etten jaksa päntätä alalle tarvittavaa matematiikan määrää. Olin hakenut myös teologiselle puolelle, joten vaihdoin aika pian opiskeluni suuntaa.
Vuonna 1985 Elonheimo valmistui maisteriksi ja samana vuonna hänet vihittiin Helsingissä papiksi. Ansioluettelossa on alan koulutuksia tiheään, mutta korkein niistä saavutettiin 2006.
–Väittelin tohtoriksi uskonpuhdistaja J. Calvinin luonnonoikeuskäsityksestä Åbo Akademissa. Vuodesta 2002 lähtien olen käynyt neljän vuoden välein kansainvälisessä Calvin-tutkimuskongressissa ja pitänyt siellä esitelmiä ja työpajoja.
–Sanoisin tutkimustyötä silti enemmän harrasteluksi, vaikka kongressin lähetessä se enemmän harjoittamiselta tuntuukin, Elonheimo nauraa.
Pappina Saksan Hessenissä
Nuoruuden Sveitsin vuosista ansaittu saksan kielen taito vie Elonheimon Saksaan muutamaan otteeseen, mutta 1990-luvulla hän toimi Rüsselsheimissä Hessenin osavaltiossa pappina.
– Maakohtaisia eroja on tietysti aika paljon verrattuna suomalaiseen seurakuntaelämään. Isoimpana erona varmasti se, että hautausmaat eivät ole seurakunnan omaisuutta.
– Niinpä hautajaiset järjestettiin siellä hyvin lyhyellä varoitusajalla, kaksi kolme päivää kuolemasta ja useasti vielä arkisin. Siellä oli hyvin tyypillistä olla puoli päivää pois töistä hautajaisten vuoksi.
7000 kilometriä vuodessa
Saksan vuosien aikana Elonheimo harrasti myös toista tärkeää harrastusta, vaeltamista. Sen hän on osannut kätevästi yhdistää osaksi työtänsä.
– Vuonna 2000 olin ensimmäistä kertaa järjestämässä isoja pyhiinvaellustapahtumia Turussa, ja kun tulin Sauvo-Karunan seurakuntaan vuonna 2003 järjestin myös täällä pienen pyhiinvaelluksen. Se on siitä saakka ollut joka kesä.
– Pyhiinvaelluksissa viehättää mahdollisuus tehdä toisella tapaa kirkollista työtä ja tietysti samalla liikkuminen.
Liikkuminen on Elonheimolle enemmän kuin harrastus, se on elämäntapa. Työmatkat taittuvat Turusta käsin niin usein kuin mahdollista polkupyörällä Paimioon tai Sauvoon.
– Pitää vähän katsoa mikä on tuulen suunta ja nopeus. Toisinaan hyppään vaimon kyytiin Piikkiöön asti ja poljen siitä loppumatkan. Viime talvena hankin nastarenkaat, joten ajan läpi vuoden.
– Ensimmäisen kerran olen laittanut kilometrejä ylös vuonna 2014 ja silloin niitä tuli 1000, mutta viime vuonna mittariin tuli noin 7000 kilometriä.
– Eihän se tee päivää kohden paljon, noin 18 kilometriä ja vajaan tunnin päivässä vuoden jokaiselle päivälle suhteutettuna.
Kilpailuviettiä pyöräilystä ei ole Elonheimolle vielä kehittynyt.
– Kyllä minulla maantiepyöräkin on, mutta pitää nyt katsoa – tässähän pääsi juuri uuteen sarjaan, joten jos ilmoittuneita on vähän, niin voisihan sitä osallistuakin, Elonheimo nauraa.
Uudet kuviot vaativat tunnustelua
Itsenäisen Sauvo-Karunan seurakunnan yhdistyminen Paimion seurakuntaan aiheutti Elonheimolla muutakin kuin asuinpaikan muutoksen.
– Asuinpaikka olisi vaihtunut muutenkin. Pitäähän sitä miettiä jo tässä iässä missä eläkkeellä asuu.
– Yleisesti ottaen muutos on vaatinut kaikilta hieman totuttelua. Itselleni on ollut helpotus, kun hallintojutut ovat jääneet pois. Nyt jää enemmän aikaa papilliseen työhön.
Elonheimo näkee seurakuntien yhdistämisen uuden oppimisen aikana.
– Kummallakin on oma tapa tehdä töitä, mutta miten ne sovitetaan toisiinsa vai luodaanko kokonaan uusia tapoja?
– Kun Saksat aikoinaan yhdistyivät, olin itse paikan päällä ja mietin ettei aina ole hyvä ottaa kaikkia toisen tapoja. Näen tämän vähän samanlaisena tilanteena.
– Kaiken kaikkiaan tämä vuosi menee tunnustellessa, mutta ensin tehdään toimintakertomus ja sitten katsotaan miten pärjättiin, summaa Elonheimo.
