Paimio sai uuden lemmikkipalveluliikkeen

0
Katja Hietasen vankka eläinklinikkakokemus näkyy liikkeen valikoimissa.

Paimio ei jäänyt pitkäksi aikaa ilman lemmieläinliikettä edellisen lopetettua toimintansa, sillä Katja Hietanen avasi viime lauantaina oman liikkeen Vistalle Osuuspankin viereiseen kiinteistöön. Yrityksen nimi on Katjan Lemmikkipalvelu Pikkupeto.
– Ajatus tästä on kytenyt takaraivossa jo pitkään, ja nyt kun Hur-Mur lopetti niin tuli se sopiva hetki, Katja Hietanen kertoo.
– Jo kaksikymmentä vuotta sitten, kun olin töissä Paimion Lemmikissä, haaveilin että joskus vielä perustan oman yrityksen. Ja nyt sain perustaa sen kotipaikkakunnalle.
Hän pitää siitä, että saa yrittäjänä päättää omista asioistaan. Aikaisemmin hän on tehnyt palkkatöitä, ja koko ikänsä eläimiin liittyvää. Katja on työskennellyt muun muassa hoitajana eläinklinikalla ja opettanut tulevia eläintenhoitajia niin Liviassa Paimiossa kuin Brusabyssä Kemiössä.
Myös omakohtainen kokemus lemmikkien pidosta on vankka, sillä Katjalla on omien sanojensa mukaan ollut lemmikkejä “aina”, koiria, kissoja, matelijoita, kaloja, jyrsijöitä. Hänellä on myös oma kennel, jossa hän kasvattaa pienimuotoisesti – mutta Suomen Kennelliiton Vuolasvirta-palkinnon arvoisesti – suomenlapinkoiria.
Yrityksessään Katja tarjoaa ruokia ja tarvikkeita koirille, kissoille, kaloille, matelijoille, linnuille, kaneille ja pienjyrsijöille. Hevosten ja kanojen rehuja saa tilauksesta, kuten tarvittaessa muutakin. Liikkeessä on myös hyllykön verran koirien kotiapteekkitavaraa.
– Hyödynnän siinä viidentoista vuoden klinikkakokemustani. Hoitotuotteen lisäksi saa palvelun ja oikeat hoito-ohjeet kaupan päälle, kertoo Katja, jolta onnistuu myös esimerkiksi tikkien poisto tai tassusiteen vaihto.
Niin ikään hän tekee kotikoirien trimmausta, kynsien leikkuuta ja mikrosirutuksia. Sen sijaan hän ei myy lemmikkieläimiä. Tilatkin olisivat sellaiseen liian ahtaat, mutta kyseessä on myös tietoinen valinta.
– Mielestäni lemmikkiliike ei ole oikea paikka myydä eläimiä, kalat ovat ainoa poikkeus tässä asiassa. Lemmikkieläimet pitäisi ostaa suoraan kasvattajilta eikä tukun tai kaupan kautta. Kasvattajat osaavat kertoa eläimen suvusta ja taustasta ja kasvatuksesta.
Katja on huomannut, että ihmiset pitävät lemmikeistään pääsääntöisesti oikein hyvää huolta.
– Monesti parempaa huolta kuin itsestään.
– Lemmikit ovat nykyään perheenjäseniä, mutta toisaalta niitä ei pitäisi kuitenkaan inhimillistää ja paapoa liikaa. Lemmikki on kuitenkin eläin, ja sellainen sen pitää saada olla.