Paimion Yrittäjät on vuoden paikallisyhdistys

0
Paimion Yrittäjien puheenjohtaja Salla Axelin ja Paimion kuntakohtaisella yrittäjäpalkinnolla palkitun Hot Mix Oy Finlandin toimitusjohtaja Tapani Ritamäki kuvattiin marraskuussa Varsinais-Suomen Yrittäjägaalassa.

Varsinais-Suomen Yrittäjät valitsi viikonloppuna Paimion yrittäjät vuoden 2019 paikallisyhdistykseksi. Runsaan 200 jäsenisen yhdistyksen voittoa perusteltiin muun muassa sen aktiivisella toiminnalla, kehittämisotteella ja kasvavalla jäsenmäärällä.

– Ehkä kaikki kiteytyy siihen, että töitä on tehty paljon ja nyt siitä saadaan kiitosta ja arvostusta. Kun saimme palkinnon, kiiteltiin yhdistyksen vireää toimintaa, jollaista Paimiossa ei ole ennen ollut. Tilanne ruokkii itse itseään, kun aletaan onnistua, Paimion Yrittäjien puheenjohtaja Salla Axelin sanoo.

Palkinto luovutettiin sunnuntaina Varsinais-Suomen Yrittäjien Aluevaikuttajaristeilyllä. Yhdistys saa palkinnoksi 500 euroa toiminnan tueksi. Valinnan vuoden paikallisyhdistyksestä teki Varsinais-Suomen Yrittäjien vaalivaliokunta.

Axelin pitää runsaan 200 jäsenen määrää hyvänä Paimiossa.

– Taisimme olla ainoa paikallisyhdistys Varsinais-Suomessa, joka jäi jäsentilastossa plussalle. Uutta jäsenhankintaa pitää olla ja olemme siinä onnistuneet. Uskomme, että kasvamme vieläkin jatkossakin.

Yhdistys on ollut Axelinin mukaan esillä niin lehdistössä kuin sosiaalisessa mediassa positiivisessa valossa.

– Yrittäjät haluavat olla mukana porukassa, jossa on hyvä meininki. Meillä on myös runsaasti yhteistyötä kaupungin kanssa ja käsillä on vahva yhteinen tahtotila. Teemme Paimiosta yrittäjäystävällisintä kaupunkia Suomessa.

Tiimityöskentely oli onnistunut ratkaisu


Puheenjohtaja kokee tärkeäksi kuulua yrittäjäyhdistykseen.

– Yrittäjäjärjestön tärkein päätehtävä on yrittäjän edunvalvonta. Pk-yritysten edunvalvontaa eivät tee muut kuin Suomen yrittäjäjärjestöt. Edunvalvontaan kuuluu esimerkiksi tiedotus. Yrittäjiä koskevat asiat muuttuvat jatkuvasti. Moni on hukassa, jos tiedot pitää itse etsiä. Viestinnässämme kaikki kerrotaan selkeästi ja oikean tiedon saamisella on valtava arvo.

Paimion Yrittäjät perusti viime vuonna tiimejä, jotka vastaavat toiminnan eri osa-alueista.

– Teimme entistä selkeämpää työnjakoa hallituksessa. Hallituksen ulkopuoliset jäsenet pääsevät vaikuttamaan näin toimintaan entistä paremmin. Puheenjohtajan näkökulmasta auttoi paljon, kun joku muu on vastuussa eri osa-alueista. Saimme lisäresursseja tekemiseen, Axelin kertoo.

Hyvänä esimerkkinä Axelin mainitsee lähestyvät Paimion rakennusmessut.

– Toisena isona tulevana juttuna menemme yrittäjäporukalla retkelle Saksan Odenthaliin. Katselemme paikkoja pari päivää ja toiset kaksi on suunniteltu yritysvierailuille.