Piikkiöläinen luontoharrastaja ikuisti erikoisen hiusjään Tuorlassa

0
Olavi Nurmi löysi hiusjäätä Tuorlassa torstaina kolmesta eri paikasta.

Piikkiöläinen luontoharrastaja Olavi Nurmi oli torstaina linturetkellä Tuorlan metsässä. Puolenpäivän aikaan hän havaitsi erikoisen ilmiön: maassa olevista vanhoista oksista näytti kasvavan hentoa jäärihmaa. Näytti kuin oksista olisi kasvanut valkoisia hiuksia.

Nurmi tiesi jo entuudestaan, että kyseessä on hiusjää – erikoinen ja melko harvinainen ilmiö.

Nurmi kertoo tehneensä ensimmäiset hiusjäähavainnot pari vuotta sitten.

– Tunnistin hiusjään, koska ensimmäisen aiemman havaintoni jälkeen googlasin mitä tämä on, luontoharrastaja kertoo.

Nurmi kulkee ulkona useimmiten kamera mukana. Kuvaaminen on toinen harrastus. Siksi myös Tuorlan metsäpohjan erikoinen ilmiö on ikuistettu.

Hiusjää on saanut nimensä ulkonäön mukaan. Jäärihmastot näyttävät aivan valkeilta hiuksilta.

Mutta mistä hiusjäässä sitten on oikein kysymys? Se onkin jo vaikeampi kysymys. Asiantuntijaa ei helpolla löydy.

Suomen ympäristökeskuksen vesi- ja jääasiantuntija Bertel Vehviläinen sanoo, että on nähnyt ilmiöstä kuvia, mutta ei muista itse nähneensä hiusjäätä luonnossa.

– Puu ja sienirihmasto tämän jään syntymiseen tarvitaan, mutta muodostumisprosessi on minulle vieras, sanoo Vehviläinen.

Ilmiön yleisyys jää myös hämärän peittoon, sillä Vehviläinen muistuttaa, että kaikki eivät hiusjäätä huomaa, vaikka kulkisivat vierestä.

Hiusjää on onneksi tuttua Ilmatieteen laitoksen meteorologeille.

– Useat meteorologit ovat luonnossa liikkuessaan päässeet näitä taideteoksia näkemään, kertoo meteorologi Minna Haikonen .

Hiusjään syntyminen liittyy lahoavan puun rungon sisällä eläviin sienirihmastoihin.

Puun jäätyessä sen sisään muodostuva kosteus kulkeutuu sienirihmaston kautta puun rungon pinnalle. Sopivissa olosuhteissa, kun tuuli on heikkoa ja on pikkupakkasta, vesihöyry jäätyy sienirihmaston päästä ja alkaa muodostaa näitä hiusmuodostelmia.

Hiusjään syntyminen liittyy lahoavan puun rungon sisällä eläviin sienirihmastoihin.

Meteorologit pohtivat, että ilmiö on yleisempi lauhoina talvina. Näin ollen hiusjäätä saattaisi tulevaisuudessa nähdä useammin. Keski-Euroopassa ilmiö on ilmeisesti yleinen.

Jätä kommentti