PKS kirmaa kohti kevättä lohkonsa kärkipaikalta

0
Arkistokuva Paimion Kiekkoseuran ottelusta.

PAIMIO

Vasta pari kautta Varsinais-Suomen jääkiekkokartalla tuikkinut Paimion Kiekkoseura on hyvässä iskussa. Seuran edustusjoukkue on kolmosdivisioonalohkonsa kärkipaikalla, vaikka vielä viime kaudella PKS pelasi sarjaporrasta alempana Nelosessa.

Paimiossa jotkut pohtivatkin jo, voisiko PKS nousta Hakan haastajaksi kakkosdivisioonaan saakka. Se vaatisi paljon työtä ja isoja onnistumisia, mutta on kuitenkin mahdollista.

– Kauteen lähdettäessä tavoitteeksi asetettiin sarjapaikan säilyttäminen, joten minkäänlaista nousupainetta tai -pakkoa meillä ei ole, toteaa PKS:n joukkueenjohtaja ja manageri Marko Alava.

– Pelataan niin hyvin kuin osataan ja otetaan se, mikä meille annetaan.

Matalan kynnyksen harrastamista

Paimion Kiekkoseurassa on edustusjoukkueen lisäksi kaksi muutakin joukkuetta: miesten IV-divisioonassa kiekkoileva PKS ”Viihde” ja nuorten aluesarjaa pelaava A-juniorijoukkue.

Seuran tavoitteet eivät ole pelkästään kilpailullisia.

– Ajatuksena on, että PKS:n riveihin voi tulla harrastamaan myös matalalla kynnyksellä. Että mukava harrastaminen ei loppuisi, vaan että pelipaikka löytyisi kaikille halukkaille. Niinpä joukkueissa on sellaisiakin pelaajia, jotka ovat jo kertaalleen laittaneet hokkarit naulaan, mutta innostuneet pelaamisesta uudestaan, Alava kertoo.

Yhdentoista pelatun ottelun jälkeen PKS:llä on kasassa 19 pistettä. Se on kolme pistettä enemmän kuin lohkon kakkossijalla olevan Luki-82:n pistesaldo.

Tähän mennessä PKS on voittanut yhdeksän ottelua, pelannut yhden tasan ja hävinnyt yhden. Toistaiseksi vain Turun Kisa-Veikot on kyennyt nujertamaan keltapaitaisen paimiolaisjoukkueen.

PKS:n edustusjoukkueen kevätkausi alkaakin sopivasti ottelulla Kisa-Veikkoja vastaan. Kyseessä on kotiottelu, joka pelataan lauantaina 11. tammikuuta kello 18.00 alkaen. Silloin keltapaidoille tarjoutuu mahdollisuus hankkia hyvitys syksyn tappiolle.

PKS:n A-juniorien kevätkausi käynnistyy kotiottelulla jo ensi sunnuntaina 5. syyskuuta kello 15.

Ykkösketju tehtailee pisteitä

Paimion Kiekkoseuran miesten edustusjoukkue on ollut lohkossaan selkeästi maaliahnein ryhmä. Vastustajan verkko on heilunut peräti 76 kertaa, mikä tekee ottelua kohden keskimäärin 6,9 maalia. Vähintään yhtä merkillepantavaa on, että päästettyjen maalien lukumäärä on PKS:llä lohkon alhaisin.

– Laadukas valmennus ja laadukkaat pelaajat, kiteyttää Alava johtamansa joukkueen nykyilmeen.

– Tärkeää on myös se, että valtaosa pelaajista on aina paikalla. Tällöin kokoonpano pysyy pitkälti samana. Ja toki on myös niin, että onnistumisten myötä tulee uusia onnistumisia. Saimme kauteen heti hyvän startin kun voitimme Liekit syyskuussa Forssassa selvin 5–9 numeroin. Siitä oli mukava jatkaa.

Kovinta pistetahtia PKS:n edustusjoukkueessa on ylläpitänyt ykköskentän hyökkäystrio Juuso Lindeman–Benjamin Roozbehan–Aku Kallio, jolla oli vuoden alkaessa kasassa yhteensä 102 tehopistettä. Lindeman pitää hallussaan lohkon pistepörssin kärkipaikkaa, Roozbehan on sijalla kolme ja Kallio neljäntenä.

PKS:n edustusjoukkuetta valmentaa Jari Heiniola.