Tuli levisi tiettävästi keittiöstä ja eteni nopeasti välikattoon. Rakennus oli kauttaaltaan tulessa pelastuslaitoksen saapuessa ja palo oli ehtinyt levitä yläpohjaan. Talo paloi asumiskelvottomaksi.
Myös Sauvossa palokunta oli viikonlopulla liikkeellä rakennuspalohälytyksen merkeissä, kun Keskitalontiellä kärähti lauantaiaamuna ruoka mikroaaltouunissa. Tilanne selvisi nopeasti ilman isompia vahinkoja.
Hälytysajoneuvoja on ollut vuodenvaihteen jälkeen kohtalaisen vilkkaasti liikenteessä Paimiossa. Tiistaina nostettiin tieltä suistunutta rekkaa Sauvontiellä. Keskiviikkona henkilöauto ajautui Tarvasjoentiellä ojaan. Ambulanssihenkilöstö totesi kuljettajan hengittävän huonosti, ja hänet toimitettiin kiireellisesti Turun yliopistolliseen keskussairaalaan ja otettiin mittaukset veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi.
Torstaina pelastushenkilöstö kävi tarkastamassa jälleen yhden ulosajon Tarvasjoentiellä ja toisen moottoritiellä.