Tulipalo Sauvossa sunnuntaina – koira puri sammutustöissä auttanutta naapuria ja näykki palomiehiä

0

Sauvon Heskelinmäentiellä syttyi omakotitalo tuleen sunnuntaina puolenpäivän jälkeen. Mediatietojen mukaan palo sai alkunsa keskimmäisen kerroksen makuuhuoneesta.

Talossa olleet kaksi asukasta yrittivät ensin itse sammuttaa paloa, mutta lähtivät sitten hakemaan apua naapurista ja hälyttivät palokunnan. Sillä välin kauempana asuva naapuri näki palon ja lähti kahden käsisammuttimen kanssa avuksi. Kun mies saapui paikalle, makuuhuoneen ikkunat olivat jo rikki ja tulenlieskat löivät ulos.

– Naapuri toimi ansiokkaasti ja sai pidäteltyä paloa kunnes palokunta tuli paikalle, sanoo päivystävä palomestari Marko Virolainen Salon Seudun Sanomille.

Palokunta viimeisteli sammutuksen. Paikalla oli kolme sammutusyksikköä ja kaksi säiliöautoa. Palo saatiin nopeasti sammutetuksi, ja raivaustyöt päättyivät iltapäivällä.

Rintamamiestyyppinen talo on rakennettu 1950-luvulla. Virolainen kertoo eri uutissivustoille, että palovahingot rajoittuivat makuuhuoneeseen, mutta koko rakennus kärsi savuvahinkoja.

 

Palavan talon pihassa oli isokokoinen koira, kun sammutusavuksi tullut naapuri saapui paikalle. Koira kävi miehen kimppuun, puri tätä kyynärtaipeeseen, mutta mies jatkoi kuitenkin sammuttamista.

– Siinä tuli ihan kunnon haavat. Pihamaataan vartioiva koira näykki myös sammuttajien lahkeita, mutta ei saanut kunnon otetta, kertoo päivystävä palomestari Turun Sanomille.

Koira yritti käydä myös palomiesten kimppuun, mutta varusteet suojasivat heitä. Palokunta sai omistajan kanssa siirrettyä koiran turvalliseen paikkaan.

Ensihoitoyksikkö tarkisti paikalla olleet ihmiset.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.