
Paimion yrittäjät ovat järjestämässä yhdessä Paimion lukion ja muutamien yhdeksäsluokkalaisen kanssa rekrymessuja nuorille kesätyönhakijoille. Idea on johdatella tulevan kesän työnantajat ja nuoret työnhakijat kohtaamaan toisensa, eli molempia toivotaan paikalle. Tapahtuma järjestetään kaupungintalolla 29.1.2020 klo 14-16.
Järjestelyissä yhteistyötä tekevät Vistan koulu, Paimion lukion yrittäjyyskurssien opiskelijat ja Paimion Yrittäjäyhdistyksen edustajat. Tapahtuman onnistuminen on kiinni siitä, että sinne saadaan paikalle mahdollisimman paljon yrityksiä, jotka hakevat kesätekijöitä. Toistaiseksi paikalle on ilmoittautunut vajaat kymmenen yritystä, joissa on toki niissäkin jo kymmenittäin työpaikkoja tarjolla.
– Messut on suunnattu pääosin 9-luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille, mutta toki nuoremmatkin ovat tervetulleita, kertoo Alexa Kokkonen tapahtuman viestinnästä.
Käytännössä messutapahtuma nojaa siihen, että yritykset tulevat paikalle esittäytymään ja esittämään toimintaansa ja sitten nuoret voivat kierrellä tutustumassa näihin ja tietenkin myös esittäytymässä ja kertomassa kiinnostuksestaan kesätöitä kohtaan. Tapahtuman yhteinen avaus on Paimiosalissa.
Nuoret messujärjestäjät mainostavat tapahtumaa sosiaalisen median kanavilla. Suunnitelmissa on myös kuvata yrityksistä lyhyitä videoita, joissa kerrotaan millainen yritys on ja millaisia kesätyöntekijöitä haetaan.