0

PÄÄKIRJOITUS

Esimakua 2030-luvun liikuntaleiriviikosta?


Leutoa ja sateista talvea on ihmetelty, osin valiteltu ja päivitelty jo pian pari kuukautta. Kuntsarin levikkialueella leuto ja sateinen talvi on lukemien valossa näyttänyt toistaiseksi seuraavalta: keskilämpötila runsaat 1,9 astetta ja sademäärä runsaat 200 milliä. Mittausjaksona siis kuluva talvi, eli toistaiseksi 1.12.2019-16.2.2020 ja mittauspaikkana levikkialueen ainoa virallinen Ilmatieteenlaitoksen mittauspiste Kaarinan Yltöisissä.

Lukemat ovat sellaisia, jotka ovat olleet arkipäivää esimerkiksi Etelä-Ruotsissa tai Latviassa 2000-luvulla, mutta Peimarissa vastaavaa ei ole aiemmin koettu. Itse asiassa tammikuun keskilämpötila 2,6 astetta oli mittaushistorian (vuodesta 1928) korkein. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tammikuu on ollut Kaarinassa ja Kuntsarin levikkialueella aina keskiarvollisesti pakkasella.

Mitä merkillisen leuto talvi 2019-20 sitten tarkoittaa esimerkiksi koululaisten hiihtolomaviikon kannalta? Luistelukentät ovat soraa, pulkkamäet kuraa ja hiihtoladut purua. Vaikka olosuhteet ovat ulkona kaikkea muuta kuin talviset, on koululaisilla, kiitos hyvien olosuhteiden, mahdollista harrastaa myös niin sanottuja hiihtolomaviikon perinnelajeja.

Jäähalliyhtiö ja Paimion kaupunki tarjoavat liki päivittäin neljä tuntia ilmaista luisteluaikaa hallista, hiihtoputki Paippi viilentää hiihtoladun pakkaselle aamusta iltaan ja Varasvuoren hyppyrimäkikin on saatu talkoolaisten voimin pari kertaa helmikuussa sellaiseen kuntoon, että siellä on päästy tutustumaan takavuosien menestyslajiin.

Vaikka talvi on ollut kaikilla mittareilla mitattuna poikkeuksellisen lämmin eikä siinä mielessä realistinen kuva ilmaston lämpenemistahdista, ei silti voi välttyä ajatusleikiltä: mitä jos tällainen talvi onkin uusi 2030-luvun normaali? On selvää, että 2020-luku tulee tarjoamaan vielä lukuisia lumisia talvia, ja varmasti 2030-luvullakin lunta saadaan maahan edelleen keskimäärin enemmän kuin tänä talvena, mutta suunta on kiistaton. Ilmasto lämpenee sellaista vauhtia, että noin kahden lämpöasteen talvi voi olla 20 vuoden päästä jo enemmän tavallinen kuin poikkeava talvi Peimarissakin.

Jää nähtäväksi liikuttavatko jäähalli, Paippi ja muovitettu hyppyrimäki hiihtolomalaisia vielä silloin vai ovatko kesälajit tehneet siihen mennessä hiihtolomaviikosta ”retkeilylomaviikon” tai ”liikuntaleiriviikon”.

Jan Sundman