Viimeinen kierros observatoriossa

0
Projektikoordinaattori Peetu Sillanpää esitteli halukkaille observatoriota ja sen lukuisia peilejä, joilla avaruutta havainnoidaan yötaivaalta.

Tiedekeskus Tuorlassa oli hiihtolomaviikon päätteeksi haikea ja innostunut tunnelma. Haikeus paistoi Tiedekeskuksen työntekijöiden puheista, kun taas innostuneisuuden saattoi havaita niiltä, jotka pääsivät kiertämään observatorion tiloissa ja tutustumaan tähtitieteeseen.

Hiihtolomaviikon kunniaksi Tuorlassa oli järjestetty lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmaa jokaiselle arkipäivälle, jonka lisäksi perjantai-ilta päättyi kaikille avoimiin oviin. Viikko veti alueelle tuttuun tapaan toista tuhatta kävijää, jotka jäivät samalla mahdollisesti historiaan viimeisinä, jotka pääsivät tutustumaan 70-vuotiaaseen observatorioon sen koko loistossaan.

Tähtitornien pyörittämisestä vastaavan Turun yliopiston vuokrasopimus keskuksessa päättyy tällä viikolla, ja sen jälkeen observatorion ovet ovat säpissä – mahdollisesti lopullisesti.

– Tilanne on se, että siirrymme maaliskuun alussa muihin yliopiston tarjoamiin tiloihin. Sopuun jatkosta Tuorlassa ei ole päästy. Tuorlassa on myös paljon sellaista tähtitieteen tutkimiseen liittyvää tekniikkaa, jonka sijoituspaikasta ei ole vielä mitään varmuutta. Ongelma on se, että tähtitieteelle ei ole tällä hetkellä sellaista paikkaa, jonne se voitaisiin siirtää, yksikön johtaja, tutkijatohtori Pasi Nurmi harmittelee.

Nurmen harmituksen ymmärtää. Tuorla on onnistunut kasvattamaan kävijämääriään viime vuosina 7000-8000 kävijästä viime vuoden noin 13 000 kävijään.

– Onhan se haikeaa niin itselleni kuin muillekin Tiedekeskuksen työntekijöille. Varsinkin kun tällaisina viikkoina näkee, miten paljon tähtitiede ihmisiä kiinnostaa.

Bussilastillinen lukiolaisia



Yksi osoitus Tuorlan vetovoimasta koettiin torstaina, kun observatorion pihaan kurvasi bussilastillinen hämeenlinnalaisia lukio-opiskelijoita. Kierros observatoriossa ja esitys planetaariossa jäivät tähtitieteestä innostuneiden opiskelijoiden mieleen.

– Hieno kierros, jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Kuulun itse Hämeenlinnan tähtitieteen harrastajien yhdistys Vegaan, joten oli mahtavaa päästä käymään oikeassa tähtitornissa, Hämeenlinnan Lyseon lukiossa opiskeleva Stiina Yläkoski kertoi.

Kaurialan tiedelukiossa puolestaan opiskeleva Janina Gunnar kuuli vasta perillä, että Tuorlan observatoriota ollaan sulkemassa.

– Sehän kuulosti ihan hullulta. Meille kerrottiin kierroksella, että saatamme olla viimeinen lukioryhmä, joka pääsee tänne tutustumaan. Olihan se pieni järkytys, Gunnar pudisteli päätään.

Kohtalo Kaarinan käsissä



Turun yliopisto on maksanut Tuorlan tiloista vuokraa tiettävästi satoja tuhansia euroja vuodessa. Kulukuurin myötä yliopiston on pitänyt karsia vuokrakuluistaan, ja siksi leikkuri kohdistuu seuraavaksi juuri Tuorlaan, jonka tilat olisivat vaatineet mittavia remontteja lähivuosina.

Yliopisto, Kaarinan kaupunki ja tiloissa toimiva Opteon Oy pyrkivät pääsemään vielä helmikuun aikana sopuun uuden osakeyhtiön perustamisesta, joka olisi jatkossa pyörittänyt Tiedekeskus Tuorlaa. Sopuun ei kuitenkaan päästy, ja nyt Tuorlan toivo lepää Kaarinan kaupunginhallituksen maaliskuisessa kokouksessa, jossa Tiedekeskuksen tulevaisuutta käsitellään.

– Osa observatorion laitteista jää Opteonin käyttöön ja toiminta jatkuu heidän vuokraamiensa tilojen osalta normaalisti Tuorlassa. Osa historiallisesta aineistosta saadaan todennäköisesti säilöön Liedon Vanhalinnaan ja osa saadaan yliopiston tiloihin Turkuun. Aika monta kysymysmerkkiä on silti vielä ilmassa, Pasi Nurmi pyörittelee.