Tänään vietetään Talvisodan päättymisen 80-vuotisjuhlaa vakavan tartuntataudin leviämisuhan alla. Eilen illalla Paimiossa tehtiin päätös perua sen merkeissä suunniteltu kirkkotilaisuus, mutta seppeleen laskut toteutetaan kello 18.
Sauvossa muistojuhla alkaa kello 11 seppeltenlaskulla Sankarihaudoilla ja Karjalaan jääneiden muistomerkeillä.Sauvon juhlatilaisuus pidetään seppeltenlaskun jälkeen Sauvon koulukeskuksessa. Pauli Peltola kertoo juhlatilaisuudessa omasta evakkomatkastaan. Tilaisuus on kaikille avoin.
Nykyisin sauvolainen, tuolloin Säkkijärven Vilajoen kylässä, Karjalassa asunut Pauli Peltola oli 11-vuotias kun talvisota syttyi 30.11.1939.
– Olin silloin kansakoulun kolmannella luokalla. Olimme ensimmäisellä välitunnilla ja tapana oli, että järjestäjät soittivat kelloa, jolloin menimme kahteen jonoon ennen sisälle menoa. Silloin opettaja tuli portaille kertomaan, että sota oli syttynyt ja kaikkien pitää lähteä kotiin, Peltola kertoo.
Peltola palasi kotiin ja kotipihassa äiti oli juuri kantamassa vettä kaivolta saunalle. Silloin heidän päältään lensi pommikonelaivue.
– Mutta emme me niitä osanneet pelätä, eikä niillä silloin vielä edes ollut saattohävittäjiä mukana, Peltola kertoo ja muistelee, ettei sodan syttyminen tullut aivan yllätyksenä.
– Kesästä saakka sitä oli uumoiltu. Ja äiti oli tehnyt meille koivuhiilestä ja harsokankaasta kaasunaamarit, niin kuin oli neuvottu.
Elämä jatkui kuitenkin melko tavallisena helmikuulle saakka, jolloin annettiin evakuointimääräys.
Peltola kertoo evakkomatkastaan tarkemmin tänään järjestettävässä talvisodan päättymisen 80-vuotismuistojuhlassa Sauvossa.
Isännäksi 11-vuotiaana
Ensimmäinen evakkomatka Säkkijärveltä suuntasi kohti Siikaisia ja Eurajokea. Siellä Peltolan perhe asui aina välirauhaan asti, jolloin päästiin palaamaan takaisin kotiin Säkkijärvelle.
Vanha kotitalo oli poltettu ja ennen kuin uusi saatiin rakennettua, perhe asui vanhassa saunassaan.
Peltola kertoo, että koska sotien aikana miehet olivat rintamalla, nuoret pojat, kuten hänkin joutuivat tekemään kotona raskaita töitä ennen evakkoon lähtöä sekä jatkosodan aikana.
– Olin isäntänä talossa jo 11-vuotiaana ja myöhemmin vielä 13–15-vuotiaana. Meillä oli neljä hevosta, joista kolme oli tavara-ajossa, mutta yksi minulla kotona. Sillä ajoin lantaa pellolle, hain polttopuita metsästä ja karjalle rehua, Peltola muistelee.
Keväällä 1943, Peltolan ollessa 14-vuotias hän oli tukinuitossa.
– Se oli rankkaa hommaa. Joessa oli 90 asteen kulma, josta tukit piti kuljettaa yöaikaan siksi, että silloin oli tyyntä. Kaksi viikkoa työskentelin vain yöaikaan, Peltola kertoo.
Koska koko perhe asui saunassa, nukkuminen jäi tuona aikana hyvin vähäiseksi.
– Kun tulin yötöistä yritin nukkua saunanlauteilla ja äiti yritti hiljentää muita, että saisin nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut.
Vaimo löytyi Seuralasta
Kesäkuun 18. vuonna 1944 tuli jälleen määräys lähteä uudelleen evakkoon – tällä kertaa pysyvästi.
Peltolat päätyivät asumaan Varsinais-Suomeen. Turussa Peltola opiskeli myöhemmin itselleen rakennusmestarin ammatin ja työskenteli TVH:lla kymmenisen vuotta ennen kuin perusti oman rakennusalan yrityksensä Salon Maa- ja Vesirakennus Oy:n, jota hänen oma poikansa nykyisin jatkaa.
1950-luvun puolivälin kieppeillä Peltola tapasi tulevan vaimonsa Kyllikin Sauvon Seuralan tansseissa, ja naimisiin mentiin vuonna 1956.
Aluksi kotina oli Kyllikin työsuhdeasunto Sauvon Osuuspankin talossa, mutta omakotitalon Pauli suunnitteli ja rakensi itse Sauvoon vuonna 1963. Siinä pariskunta asuu yhä, ja on viihtynyt hyvin jo lähes 60 vuotta.
Yhdistystoiminta tärkeää
Vaikka Peltola on asunut vuosikymmeniä Sauvossa, Karjalan koti on hänelle yhä läheinen ja Peltola onkin ollut karjalaisissa yhdistyksissä mukana aktiivisesti vuosikymmeniä. Sauvon Karjalaseuran puheenjohtajana hän on toiminut 33 vuotta ja Karjalaisseurojen Salon piirin hallituksessa 19 vuotta. Hän on ollut myös Karjalan liiton hallituksessa sekä Säkkijärvi säätiön hallituksessa, jossa jälkimmäisessä peräti 25 vuotta.
– Karjala merkitsee hänelle ihan kaikkea, Kyllikki Peltola naurahtaa vielä vakuudeksi.
Monesta luottamustoimesta Peltola on jättäytynyt pois.
– Enää olen mukana Säkkijärvikerhon hallituksessa, sotaveteraaniyhdistyksessä täällä Sauvossa ja lisäksi teen sukututkimusta. Olen selvittänyt sukuni vaiheet sekä isän että äidin puolelta aina 1500-luvulle saakka, Peltola kertoo.
Peltola on käynyt Karjalassa vanhoilla kotiseuduillaan useaan kertaan.
– Ainakin kolmekymmentä kertaa olemme siellä käyneet. Kyllikin kanssa järjestimme 1980–90-lukujen vaihteessa sinne kolmekin linja-automatkaa. Siihen aikaan matkat olivat todella suosittuja ja aina jäi porukkaa vielä varasijoillekin odottamaan kun kaikki eivät mahtuneet mukaan, Peltola muistelee.
Viimeisimmän kerran Peltola on käynyt Säkkijärvellä pari, kolme vuotta sitten. Yhteismatkoja sinne ei enää juurikaan järjestetä, eikä hän halua lähteä matkaan omalla autollaan.
– Mutta tänä kesänä tarkoitus olisi kyllä päästä siellä taas käymään, hän suunnittelee.
Peltola kertoo, että vanha kotitalo Vilajoen kylässä on yhä pystyssä. Venäläinen isäntä on pitänyt talosta hyvää huolta.
– Hän on taitava käsistään ja talo on hienossa kunnossa, Peltola kehuu.
Erilaiset ruokaperinteet
Peltola kertoo, että vaikka Karjalan koti on edelleen tuoreessa muistissa, Varsinais-Suomessa on silti ollut hyvä asua.
– On tänne sopeuduttu ja muokattu elämä sellaiseksi kun on haluttu, hän pohtii.
Aikoinaan kun Karjalasta tultiin Varsinais-Suomeen, ihmetystä herätti erityisesti ruuan erilaisuus.
– Kun asuimme Eurajoella, olin paimenena eräässä maalaistalossa ja olin talon ruuassa. Ruokana oli kovaa katossa roikotettua reikäleipää ja klimppisoppaa, enkä voinut syödä niitä ollenkaan. Olinkin aika heikossa kunnossa, Peltola nauraa.
Paitsi muistot, tavat ja perinneruuat, Karjalasta on Peltola tuonut mukanaan myös luonteenpiirteitä.
– Karjalaisuus on sellaista joustavaa elämänasennetta ja sitkeyttä, hän toteaa.
