PÄÄKIRJOITUS Millainen arki tästä rakentuu?

0

Moni alkoi vasta viime viikonlopulla havahtua siihen, miten kova koettelemus koronavirus meille on. Uutiset eri puolilta Eurooppaa kertovat uhrimäärien kasvusta ja siitä, miten sairaalatoiminta on vaikeuksissa. Ei ketään ole tarkoitus peloitella, mutta viimeistään nyt on aika ymmärtää tilanteen vakavuus. Nämä toimet, joilla taudin leviämistä pyritään estämään, ovat kaikkien eduksi ja koskettavat myös kaikkia.

Helppoa arkemme ei enää ole.

Iso joukko todennäköisesti ajatteli vielä joku päivä sitten, että kyllähän tässä pääsiäiseen asti pärjätään näissä poikkeusoloissa. Sosiaalisessa mediassa päivitykset kertoivat hauskoja ja positiivisia huomioita siitä, miten kodeissa opiskellaan ja tehdään töitä. Retkeillään luontoon ja jumppaillaan, chattaillaan livelähetyksissä.

Hyvä juttu. Väistämättömiin tilanteisiin sopeutuminen on tärkeä taito. Liikunnan, uudenlaisten sosiaalisten kontaktien ja vaikka whatsapp-videopuhelujen avulla voimme pitää yllä sellaista elämisen arkea, joka auttaa jaksamaan.

Tämä muuttunut arki tuli voimaan toistaiseksi, eikä ole mitenkään todennäköistä, että valtiovalta purkaisi poikkeuslain nojalla tehtyjä rajoituksia ennenkuin tautihuippu on ohitettu.

Pandemian pahin vaihe on laskelmien mukaan tulossa vasta toukokuun puolessa välissä tai jopa myöhemmin. Sen pohjalta on selvää, että koulut pysyvät suljettuna lopun lukuvuoden ja ikääntyneiden on selvittävä vielä pitkään erossa nuoremmasta polvesta. Se on kova todellisuus niissä perheissä, joissa mummu ja vaari haluttaisiin pitää lähellä, tai sitten perheessä, jossa etäopetus ja etätyö vaativat melkoisia ponnisteluja.

Varmasti jossain kohden alkaa tuntua siltä, että nämä rajoitukset ovat liikaa. Tekisi niin mieli lähettää lapsi jo kouluun ja mennä normaalisti töihin aikuisten pariin.

Todennäköistä kuitenkin on, että taudin leviämisen hidastamiseksi meille asetetaan vielä lisääkin rajoitteita. Tätä kirjoitettaessani on sama tilanne kuin viime viikolla. Odotetaan ministerien kertovan seuraavista liikkumis- ja toimintarajoituksista. Näin käy, koska taudin leviäminen uhkaa kiihtyä, ja osa ihmisistä suhtautuu uhkaan edelleen liian kevyesti.

Uusi arki koettelee ja vaatii oppimista ja sopeutumista.

Toisiamme me kuitenkin tarvitsemme ja uusia arkirutiineja. Nyt jo on polkaistu liikkeelle soittokampanjat sun muut, mutta toki tärkeää on sekin, että luonnossa tai vaikka ulkoillessa voi toisia tavata ja vaihtaa ajatuksia. Kevät etenee, leskenlehdet ovat kukassa.

Taina Tukia