Älä unohda liikkua ja venytellä kotosalla

0
Kylkivenytys voi olla monelle tuttu esimerkiksi vesijumpasta.

PAIMIO

Koronavirustilanteen johdosta etenkin ikäihmisten suositellaan pysyvän kotona mahdollisimman paljon, jotta heidän terveyttään voitaisiin paremmin suojella. Liikuntaa ei kuitenkaan kannata kotikaranteenissa unohtaa, jotta kroppa ja mieli pysyvät virkeänä. Paimion kaupungin erityisliikunnanohjaaja Matleena Koskinen kokosi vinkkejä kotonaan aikaa viettäville ihmisille.

– Jos kotona ei ole liikuntavälineitä, riittää sellaiseksi esimerkiksi huivi, kirja tai kääritty Kunnallislehti, Koskinen kertoo.

Hän toimii myös Paimion kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattorina.

– Kuntalaisten hyvinvointi koostuu hyvinvoinnista, elinvoimaisuudesta, osallisuudesta sekä turvallisuudesta. Nyt nämä kaikki ovat tilanteesta johtuen uhattuina. Hyviä tekoja sekä vinkkejä tarvitaan runsaasti. Nyt jos koskaan, tarvitaan sitä kuuluisaa talvisodan henkeä, Koskinen toteaa.

Ne, jotka pystyvät ulkoilemaan voivat käyttää esimerkiksi lenkkipolkuja ja paikallisia ulkokuntosaleja.

– Ulkokuntosaleillakin kannattaa muistaa turvaväli, hanskojen käyttö sekä hyvä käsihygienia. Koska halailua ei nyt suositella, voi sen sijaan halailla vaikka puita. Metsään voi lähteä ja kevätlintuja bongailla.

Helppoja liikkeitä ulkosalla ja kotona



Ulkokuntosalilaitteiden treeniohjeita on helppo noudattaa. Matleena Koskinen esitteli Kunnallislehdelle yleisiä liikkeitä, joita voi tehdä sekä kotona että ulkosalla.

Rappusissa voi treenata polvennostoa, askelkyykkyä ja tasahyppyjä.

Käärityn Kunnallislehden kanssa voi istuen kokeilla ”kaulimen työntöliikettä” eteen ja sivuille. Lehteä voi nostaa myös yhdellä kädellä ylös ja kuljettaa jalkojen alta sekä kääntää kuin auton rattia.

– Yhtä liikettä voi toistaa vaikka 20 kertaa, koska vastusta ei ole. Taustalle voi laittaa mielimusiikin soimaan.

Venytykset sujuvat esimerkiksi kaidetta vasten. Takareisi, pakara, etureisi, kylkilihas sekä rintalihas venyvät helposti tukea vasten ja kroppa pysyy virkeänä eikä kangistu esimerkiksi tietokoneella istumisesta.

Mitä voit tehdä auttaaksesi ikäihmistä?



Tarjoa asiointiapua yli 70-vuotiaalle ja riskiryhmään kuuluville.

Päivittäiset puhelinkeskustelut  

Jos mahdollista, soita kuvapuhelut. Kuvapuhelun kautta voit näyttää, mitä lapsenlapset ja lemmikit touhuavat.

Anna aikaasi. Keskustele kiireettömästi. Anna ikäihmisen jakaa huoliaan ja murheitaan ja kertoa tarpeistaan. 

Kirjoita kirje tai kortti lähellä asuvan naapurin postilaatikkoon ja kerro, että sinulta voi tarvittaessa pyytää apua. 

Etäällä asuvan läheiselle voi tilata ruokaa kotiinkuljetuksena verkkokaupan kautta.

Anna tarvittaessa puhelin välityksellä nettitukea, mutta muista kärsivällisyys. 

Ole aidosti kiinnostunut läheisistäsi, tuttavistasi sekä naapureistasi. 

Onko mielessäsi joku vanha ystävä lapsuudesta, jota et ole vuosiin nähnyt? Tartu luuriin ja soita hänelle ja vaihda kuulumisia. 

Muodosta soittorinki. 

Tee tikusta asiaa ja soita kysyäksesi vaikka makaronilaatikon reseptiohje. 

Lue lapsenlapselle satua kuvapuhelimen avulla. 

Seuraa kevään tuloa. Kaivaa kiikarit esille tai kuuntele lintujen kevätkonserttia. Yritä tunnistaa lintulajit. 

Jos sinulla on piha, voit tehdä pihahommia ja istuttaa kevään kukkasia. 

Kirjoita muistelmia ja mietteitä. Käy läpi vanhoja muistoesineitä ja valokuvia. Kerrankin on aikaa laittaa valokuvat albumeihin. 

Kaiva pelikortit esiin ja pelaile pasianssia.  

Voit myös tehdä käsitöitä, askartelua, piirtämistä, maalaamista tai nikkarointia. 

Oppia ikä kaikki! Voit myös aloittaa uuden harrastuksen tai elvytellä vanhoja harrastuksia. 

Musiikki tuo hyvää oloa. Kuuntele, laula tai soita. 

Jumppaa olohuoneessa. Laita matot syrjään ja musiikki soimaan. Hyviä valmiita jumppaohjelmia löydät muun muassa:  

www.voitas.fi/jumppavideot 

www.ikäinstituutti.fi 

www.vahvike.fi 

www.muistipuisto.fi 

www.selkakanava.fi 

www.mieli.fi 

www.iloi.fi

Lisäksi Paimion kaupunki on avannut neuvontapuhelimen 02-4745499. Puhelimeen vastataan arkipäivisin klo 8-15 välillä. Sosiaalipalveluiden rooli on välittää ja antaa tietoa kauppakassipalveluista ja kotiin toimitettavista ruokapalveluista.