Kaarinan kaupunki tiedottaa, että Kaarinan lukiossa epäillään muutaman opiskelijan ja kahden henkilökuntaan kuuluvan saaneen koronaviruksen.
He ovat saaneet oireita oleskeltuaan epidemia-alueella. Heidät on varotoimenpiteenä ohjeistettu jäämään kotiin. Testitulokset valmistuvat tänään tiistain aikana.
Tämänhetkisen tiedon mukaan opiskelun ja työskentelyn jatkumiselle Kaarinan lukiossa ei ole estettä. Asiasta on tiedotettu huoltajille Wilman kautta.
– Ylioppilaskirjoitusten osalta ei ole tällä hetkellä tiedossa altistuneita siinäkään tapauksessa, että testit osoittautuisivat positiivisiksi, toteaa Kaarinan lukion rehtori Kimmo Laitinen Kaarina-lehdelle.
– Kirjoitukset jatkuvat, ja olemme yhteydessä Ylioppilastutkintolautakuntaan, mikäli aihetta on.
Kaarina-lehti/ Maria Kesti