Keväällä valon lisääntyessä sisäinen puutarhurini herää. Alan jo maaliskuussa odottaa malttamattomana omia perunoita ja herneitä, herkuttelen mielessäni raparperipiirakalla.
Hankin pussin multaa ja hamstraan kaikki kirsikkatomaatti- ja viinirypälerasiat. Ne ovat täydellisiä minikasvihuoneita, pohjassa valmiina reiät ja kaikki. Kylvän maaliskuussa parsakaalia ja kukkakaalia sekä hieman myöhemmin vesimelonia ja kurpitsaa. Samettikukkia tarvitaan kaalitoukkien torjuntaan ja houkuttelemaan pölyttäjiä.
Maan sulaessa käyn kaivamassa mullasta maassa talvehtineita maa-artisokkia ja tarkkailen hieman huolestuneena kasvimaata ja istutuslaatikoita. Veiköhän leuto talvi parsat, söivätköhän puput talvivalkosipulin versot, kun mitään ei näy. Odottavan aika on pitkä.
Istutussäkki mahtuu pienenkin parvekkeen nurkkaan, amppelitomaateista ja -mansikoista puhumattakaan. Edellytys tietysti on, että valoa riittää ja kastelu pelaa.
Välillä on vastoinkäymisiä. Eräänä vuonna pakkanen vei kurpitsantaimet kolmasti ja viime kesänä pikkuapurini keräsivät huomaamattani kaikki tomaatinraakileet ja hautasivat ne istutuslaatikon nurkkaan. Ja ne fasaaninkutaleet! Ne kaivavat toistuvasti ylös juuri kylvetyt herneet. Tästä huolimatta en tiedä parempaa tapaa opettaa lapsille, mistä ruoka tulee ja että ruoan eteen on tehtävä töitä ja oltava kärsivällinen.
Ja vaikka lopulta ostan suurimman osan kesän kasviksista jonkun muun kasvattamana, niin tänäkin vuonna laitan pian siemenet multaan ja odotan. Itseni lisäksi kaksi kiinnostunutta silmäparia tarkkailee minikasvihuoneita ja raportoi välittömästi, kun pienet hentoiset taimet ilmestyvät mullasta.
Kokeile sinäkin! Voit yllättyä, kuinka riemastuttava hyötypuutarha on.
Janni Haapaniemi
Kirjoittaja on kotipuutarhuri, jonka kärsivällisyys ei tahdo riittää kesän odottamiseen.
