
PAIMIO,SAUVO, PIIKKIÖ
Koronapandemian hidastamiseksi ravintolat ja kahvilat ovat sulkeneet oviaan. Paikalliset yrittäjät sinnittelevät nyt kehittämällä noudettavia tai kotiinkuljetettavia ruokapalveluja. Selvitimme yritysten tilannetta ja kerromme miten toimintaa on sopeutettu.
Koronaviruksen leviämisen ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat suljettiin asiakkailta tällä tietoa toukokuun loppuun asti. Ruuan ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin sallittua ja lähes kaikki tavoittamamme paikalliset ravintoloitsijat ja kahvilat siirtyvät toimimaan näin. Myös pitopalvelualan yrittäjistä osa kehittelee toimintojaan aikaan sopivaksi.
Kokosimme tilannekatsauksen paikallisista yrityksistä ja siitä, miten nyt toimitaan. Tavoittelimme yrityksiä sähköpostilla ja puhelimitse, mutta valitettavasti kaikilta ei saatu vastausta.
Neste K Paimio -liikenneasema
– Poikkeustilanne koettelee rankalla kädellä liiketoimintaamme. Sijainti moottoritien varrella edellyttäisi liikennettä, mutta nyt emme saa sieltäkään asiakkaita. Mikäli lounastajien määrä vähenee edelleen olemme pakotettuja luopumaan lounaan valmistuksesta kokonaan toistaiseksi, kertoo Seppo Varjus. Nyt lounaan hintaa on laskettu, jotta volyymi kasvaisi.
Aukioloaikoja on supistettu illoista ja viikonloppuaamuista ja 19 työntekijän joukossa lomautukset on aloitettu.
– Lounas ja muukin ravintolatarjonta on meillä erittäin tärkeä ja nyt tarjoamme aivan samat palvelut takeaway´nä. Ruokatarjontaan kuuluu lounas, Koon keittiön menu sekä lisäksi Subway-leivät, wrapit, salaatit ja Kotipizza. Ruoan voi noutaa joko paikanpäältä, tuomme parkkipaikalle tai kotiinkuljetuksena ilmaiseksi klo 11-13 joka päivä. Ja tietenkin voi tulla asemalle suoraan ostamaan annoksen. Kotiintoimitukset hoidetaan omin voimin ja siitä on tullut itselle hyvä mieli, kun asiakkaat ovat niin kiitollisia.
Asemalla on myös pienen K-marketin valikoima.
– Alkutuntuma on että nyt ihmiset haluavat tehdä itse ruokaa kotona ja tietenkin onkin suositeltavaa että pysytään kotosalla. Toivomme, että paimiolaiset käyttäisivät ravintoloiden nouto- ja kotiinkuljetuspalveluita. Laajennamme kotiinkuljetusaikoja jos kysyntää sille on.
Toistaiseksi kauppiaat itse ovat toimittaneet ruuat koteihin ja työpaikoille. Siitä onkin tullut itselle hyvä mieli koska asiakkaat ovat olleet niin kiitollisia.
Lounastilaukset klo 11 mennessä p. 02-4705020 tai sähköpostilla seppo.varjus@nestek.fi.
Kotipizzaa myös verkosta Kotipizza.fi. Maksutavat kortti, mobiili, lounassetelit sekä käteinen.
ABC Tammisilta ja Hesburger
Turun Osuuskaupan ABC-liikennemyymälä palvelee lauantaista 28.3. alkaen toistaiseksi take away -tuotteilla ja ruokamarkettina.
Samaten toistaiseksi Hesburger toimii normaaliin tapaan.
Cafe Asta
– Loistava henkilökuntamme on jo pari viikkoa osallistunut vaikeasta tilanteesta selviämiseen lyhennetyllä työajalla, kertoo Cafe Astan yrittäjä Risto Hyvönen. Hän kertoo, että näkyväksi koronakriisi tuli heillä viime viikolla. Nyt lähes koko henkilökunta on lomautettu.
– Teimme alkuun kaiken mahdollisen turvataksemme asiakkaita ja henkilökuntaa mm. harventamalla pöytiä, siirtymällä ruokien tarjoiluun annostelemalla kokkien toimesta, lisäämällä asiakastilojen puhtaanapitoa pitkin päivää ja lopettamalla kaiken itsepalvelun. Myös käsidesiä on ollut runsaasti asiakkaiden käytössä.
– Nyt siirrymme juurillemme ja toimimme leipomon myymälänä ilman kahvila- ja ruokatoimintoja. Leipomo ja konditoria toimivat normaalisti ja myymälä on auki supistetusti perjantaista lauantaihin 8.30-15.30. Tuotevalikoima on lähes normaali. Leipää ja pullaa saa siis edelleen. Kakut tehdään pääosin tilauksesta. Siis teemalla: tuoretta ilman välikäsiä vaikka suoraan paistovaunusta.
– Toivottavasti lähiseudun ihmiset tukevat meitä, kuten muitakin pienyrittäjiä tämän vaikean ajan yli, ettei vuosien työ valu hukkaan.
Kahvila-ravintola Ansku ja Ykköscafe
Kaupungintalon lounaskahvila on toistaiseksi kiinni, samoin lounasruokala Lähteenmäen alueella, mutta ruokaa toimitetaan kotiin ja työpaikoille. Viiden kilometrin säteellä keskusta-alueella lounaan voi tilata kotiin tai työpaikalle normaalilla hinnalla, mikä sisältää lämpimän lounaan, salaatin ja leivän.
– Teemme nyt tilauksesta myös laatikkoruokia kilohinnalla, ja esim. talon vaaleaa leipää myymme myös. Iäkkäille asiakkaille olemme jo vieneet näitä ja samalla myös leivän ja maitoa, ettei tarvitse välttämättä poistua kotoa kauppaan. Myös perheille tämä on helpotus arkeen, kertoo Petri Korte.
– Ykköscafessa on tarjolla take away -kahvit ja sämpylät. Tulossa on myös lounasannoksia, jotka voi ostaa mukaan. Hän sanoo, että koko ajan kehitellään uutta toimintaa. Työntekijöitä on lomautettu, sillä heiltäkin kassavirrasta hävisi noin 70 % viikossa, kun koronakriisi alkoi rajoittaa ihmisten liikkumista.
– Tämä tilanne tulee muuttamaan palveluja pysyvästi pidemmällä tähtäimellä.
Lounastilaukset edellisenä päivänä klo.14 mennessä joko 045-888 1112 /Petri tai lounaskahvila.ansku@gmail.com
Maksu kortilla tai käteisellä toimituksen yhteydessä.
Ravintola Femme
– Myymme vielä toistaiseksi grilliruokia niin, että annos noudetaan meiltä. Lounastarjoilu on lopetettu toistaiseksi, kertoo Kirsi Vähämäki.
Femmen aukioloaikoja on supistettu, ja tulevalla viikolla Femme on avoinna klo 6-16.
Vista Kebab Pizza House
– Työt ovat vähentyneet noin 30 prosentilla ja kyllä tilanne vaikuttaa kovasti. Toivottavasti ei pahene, sanoo yrittäjä Sahin Temel.
– Yritämme parhaamme mukaan estää tartuntoja. Päivä kerrallaan toimitaan. Sisätiloissa kaikkia mahdollisia kosketuspintoja desinfioidaan, siis ovenkahvoja, tiskiä. Onneksi isot tilat, joten kun asiakkaat odottavat ruokaa, he voivat pysytellä kauempana toisistaan. Kertakäyttöhanskat ovat jatkuvasti käytössä.
– Nyt kun sisämyynti suljetaan, myymme ruokaa jatkossa kotiinkuljetuksella tai sitten asiakas voi noutaa annoksen. Palveluista kerrotaan facebook-sivuillamme.
Temel kertoo, että yritykseen on tilattu langaton maksupääte ja toive on, että se auttaa myyntiä. Yrityksen lainoihin on sovittu kuuden kuukauden lyhennysvapaa.
– Tämä aika on vaikea meille kaikille, voimia kaikille, sanoo Sahin Temel.
Ainoastaan take away myynti ma-to klo 10.30-21, pe-su 11-22, kotiinkuljetus ma-to 11-19 ja pe-su 11-20, puh. 02-473 3456
Teboil Paimio
– Meillä Paimion Teboililla seurataan koronatilanteen kehittymistä herkeämättä ja onneksemme pienenä toimijana pystymme reagoimaan muuttuviin ohjeistuksiin melko nopeasti, kertovat Teboil Paimion kauppiaat Miikka Haapala ja Jenna Säteri.
Jo nyt aukioloaikoja on supistettu: arkisin Teboil on avoinna klo 6-18 ja viikonlopulla klo 9-18.
Kaikki ruokapalvelut myydään ainoastaan take away -periaatteella.
– Terveiset kaikille muille yrittäjille! Tsemppiä ja yritetään ajatella positiivisesti kaikesta huolimatta, vaikka tilanne koskettaa kaikkia niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Yritetään pysyä terveinä!
Lounas, Kotipizza sekä Rolls-hampurilaiset, Wingsit kotiinkuljetuksella klo 11-18 (Tällä hetkellä kuljetus on ilmainen noin kymmenen kilometrin säteelle kun minimiostos on 15 euroa). Korttimaksu toimii ja tilaukset numerosta 050 5411585.
Heimon grilli
Heimon grillillä toimii autokaista ja ulkoluukku normaalisti, mutta sisätila on ollut suljettuna perjantaista 27.3. lähtien.
– Pohdinnassa olisi vähän erilaisten tuotteiden lisäys teemapäivinä täydentämään valikoimaa, kertoo yrittäjä Heli Tommila.
Heimon grillin tuotteiden kotiinkuljetus on myös järjestetty yhteistyössä Taxi Olli Ilmastin kanssa.
heimongrilli@elisanet.fi Heli Tommila 0400 818084
Sauvon Grilli ja elintarvikekioski
– Meiltä voi edelleen normaalisti noutaa ruoka-annoksia, mutta tähän sisätiloihin ei voi jäädä syömään, kertoo yrittäjä Heikki Kankare, joka pyörittää toimintaa kahdestaan puolison kanssa.
Asiakkaat ovat heilläkin vähentyneet, erityisesti koska veikkaustoimintakin on niin vähäistä.
– Päivä kerrallaan mennään, nykyisin aukioloin. Jos vielä hiljenee, niin aukioloaikoja saatetaan joutua supistamaan.
Hakkisherkku, Kaimalan Karhulampi
Tällä hetkellä Kaimalan Karhulammen tilausravintola ja kahvila ovat molemmat suljettuna, sillä tilauskirja tyhjeni nopeasti koronauutisen tultua esille.
– Pitopalvelu toimii, kunhan tilaa ajoissa. Tilauksia ja toimituksia järjestyy ja suosittelen varaamaankin jo tulevat juhlat ajoissa, koska loppuvuoden kalenteri täyttyy mukavasti. Työpaikoille tai koteihin voidaan muutoinkin valmistaa isompia eriä tilauksesta. Juhlamenu pääsiäiseksikin voidaan loihtia, jos kysyntää on riittävästi, kertoo Marica Laaksonen ja toivottaa kaikille yrittäjille tsemppiä vaikeaan aikaan.
www.hakkisherkku.fi marica@hakkisherkku.fi p. 045 677 2252
Elämys Ämmi
– Korona on kohdellut myös Elämys Ämmiä kovin käsin. Varaukset ovat peruuntuneet jo pitkälle kesään. Mieliala on heittelehtinyt hämmennyksestä tyrmistykseen. Pidän itseni kiinni arjessa tekemällä niitä asioita, joita normaalisti en ehdi. Viime viikolla tein Takeaway-lounaita ja myin pullaa ja leipää ikkunasta, sekä etsin (ja myös löysin) uusia kanavia tuotteiden jälleenmyyntiin, kertoo Sanna Katajainen.
– Kaiken tämän keskellä me yrittäjät olemme pitäneet yhtä. Olen saanut kutsun usean yrityksen toimintaan, jossa työtä on yli omien voimavarojen. Nämä työt eivät kuitenkaan kaikki ole omaa alaani ja uusien taitojen oppiminen on edessä. Lisäksi olen ideoinut yrittäjäystäville uusia toiminnan muotoja ja auttanut mm. BusinessFinlandin kehitysrahoitushakemusten täytössä. Tämä on meille yrittäjille todellinen pysähtymisen paikka. Kriisin keskellä verkoston voima ja yhdessä tekeminen korostuu. Olen kiitollinen yrittäjäystävistäni ja siitä, että saan olla osana tätä värikästä palapeliä.
Kalle´s Backa 55
– Parissa päivässä hävisi kaikki tapahtumavaraukset kesäkuuhun asti, sanoo yrittäjä Rami Tapper.
Hän kertoo, että Kalle´s Backassa lounastarjoilu lopetettiin jo pari vuotta sitten ja siirryttiin tekemään ainoastaan tapahtumia ja yksityistilaisuuksia. Mietinnän alla oli, kannattaisiko noutoruoka-annosten tekeminen aloittaa.
– Tulimme siihen tulokseen, että siinä joutuu itse lähinnä maksumieheksi.
– Jossakin kohtaa luulin että olemme yrityksenä vahvoilla, kun teemme monipuolisesti muutakin, kuin oman paikan tilaisuuksia. Mutta nyt meni samalla omat artistiesiintymiset, tilaisuuksien äänentoistopalvelujen järjestäminen sekä pitopalvelut. Ainoa positiivinen näkökulma ehkä tässä kohtaa on se, että meillä ei ole perheen ulkopuolisia työntekijöitä ja toimimme omissa tiloissa vuokratilojen sijaan.
Ohjelmapalvelu Rami Tapper Tapahtuma & Tilausravintola Kalle’s Backa 55 rami.tapper@elisanet.fi
www.tappers.fi p. 040 5514387
Wanha Primadonna, Piikkiö
– Kyllähän tämä on haastavaa aikaa. Kalenteri tosiaan meni kevään osalta tyhjäksi päivässä ja lounastajamäärä laski roimasti. Kiinteät kulut juoksee silti ja palkkaakin pitäisi vähän saada nostettua, jotta kodin talous pysyy jotenkin aisoissa. Lohduttavaa on se, että kaikki olemme samassa ”veneessä”. Toivottavasti meille yrittäjille saadaan joku tukipaketti kasaan, jotta konkursseja ei tulisi ainakaan niille yrityksille, jotka olivat kannattavia ennen koronaepidemiaa, kertovat Miia Salomaa-Nurmi ja Marko Nurmi.
Wanha Primadonna palvelee toistaiseksi take away -ravintolana arkisin klo: 10-13 tai niin kauan kuin ruokaa riittää. Lounaan voi noutaa kotiin tai työpaikalle. Tilauksen voi pyytää myös toimitettavaksi ravintolan parkkipaikalle.
– Tällä hetkellä meillä ei ole kotiinkuljetusta, mutta tarvittaessa sitä voidaan harkita.
Viime viikolla Wanha Primadonna kehitti viikonlopuksi ruokapaketin, joka maksoi 30 euroa noudettuna ravintolasta. Tämä sai suuren suosion viime lauantaina ja paketit myytiin loppuun jo torstaina. Nyt olemme nostaneet myytävien pakettien määrää, kertoo Mia Salomaa-Nurmi.
Paketti sisälsi lämmitystä vaille valmiin liharuoan sekä kaksi salaattia ja jatkossa paketti on sisällöltään vaihtuva.
Lounaalla kaksi vaihtoehtoa tai lounassalaatti ja torstaisin hernekeitto ja pannari. Ruokaa voi tilata isompia määriä kilohinnalla, nämä tilaukset mielellään edellisenä päivänä. p. 0500 527456´ miia@wanhaprimadonna.fi
Cafe Pirskatti
– Tällä viikolla olemme suljettuna, koska Ritvalla on flunssa. Ensi viikosta ajatuksena on aloittaa palvelut niin, että meiltä saa kahvit tai halutessaan kotiruokalounaan joko mukaan tai sitten kuljetamme ilmaiseksi kotiin tässä keskustan alueella, kertoo Timo Reponen Pirskatista. Ritva-puoliso vastaa yrityksen ruokapalveluista.
Hän kertoo, että Ritva palaa kokkailemaan lääkärin ohjeen mukaan toivuttuaan flunssasta, ja tarkemmin he kertovat palvelun käynnistymisestä facebook-sivuillaan.
Cafe Piikkiö
– Ulosmyyn grilliruokaa, lounasta ja kahvit, kertoo yrittäjä Kati Laakso, joka pyörittää toimintaa tällä erää yksinään, tehden 12-tuntisia päiviä.
Cafe Piikkiö on varhainen pistäytymispaikka, eli kahvila avaa ovet aamulla viideltä ja on avoinna kello 16 asti.
Kavalton tila
Kavalton tilalla korona on kova koettelemus, sillä tilauskirja tyhjeni kevään osalta käytännössä neljän vuorokauden aikana. Nyt toukokuu tyhjenee vähän kerrassaan.
– Mitään tietoa siitä ei ole, koska taas tilaisuuksia tullaan järjestämään edes jossain muodossa, kertoo Taija Kavalto.
– Tämän kaltaiseen tilanteeseen en yrittäjänä ja työnantajana olisi mitenkään osannut tai pystynyt varautumaan. Mikään vakuutus ei korvaa mitään eikä yrittäjän työttömyysturvasta ole edelleenkään mitään tietoa.
Hän sanoo, että yritykset peruvat tilaisuuksiaan hanakammin, perhejuhlien peruutusta tai siirtoa pohditaan hartaammin.
Kavalton tilan tämän hetken pelastus on PiikkioWorksin henkilöstöruokala. Tehdas on toistaiseksi auki normaalisti. Ruokailijoiden määrä on jonkin verran vähentynyt normaalista, koska osa toimihenkilöistä tekee etätöitä ja jonkin verran väkeä on sairauslomalla.
– Jos tehdas suljetaan niin sen jälkeen loputkin meidän työntekijät joutuvat lomautukseen. Ennen koronaa meillä työskenteli kuusi työntekijää ja me kaksi yrittäjää. Nyt näistä jäljellä on erilaisten järjestelyjen jälkeen 2 + 2.
Ulosmyytäviä lounaita on joskus pohdittu, mutta sen kannattavuus mietityttää.
– Yksityisten henkilöiden antama tuki ilahduttaa. Vaikka olisi kyse pienestäkin tuesta: lahjakortin ostamisesta, saunomisesta, niin se tuntuu todella hyvältä. On upeaa nähdä tämä yhteisöllisyys, joka pienellä paikkakunnalla on noussut ja kuluttajat, osa pienistäkin varoistaan, tukevat paikallisia yrityksiä. Uskon, että koronan myötä ihmisten ymmärrys Pk-yritysten tärkeydestä yhteiskunnassa vahvistuu.
Kavalton Tila Oy p. 02-475 00 00 tai 050-563 00 00 www.kavaltontila.com
Tuorlan Majatalo
– Tämä ainutlaatuinen tilanne on saanut Majatalon väen venymään uusiin ulottuvuuksiin ennestään vieraiden toimintatapojen ja työtehtävien suorittamisessa. Olemme muun muassa aloittaneet ruoka-annosten toimittamisen yksityisasiakkaille heidän koteihinsa ja ideoineet, mitä tuotteita ja palveluja voisimme toimittaa. Voimme hoitaa lounastarjoilut myös yritysten tiloihin tai työmaille.Kauan suunniteltu verkkokauppakin avaa ovensa lähipäivinä. Pitkään projektiin saatiin vauhtia, kun aikaa vapautui normaalilta toiminnalta, kertoo Marja Vaiste.
Hän kehaisee, miten Kaarinassa paikallisten ravintoloiden ja yritysten yhteiskampanja on ollut upea suoritus. ’Kädenojennus 70+’ -palveluiden markkinoimisessa aloite tuli Merja Kantalaiselta, joka organisoi ja värväsi apuun yritykset sekä ison joukon vapaaehtoisia. Kirjapaino Painola toteutti talkootyönä yhteismainoksen, jota vapaaehtoiset jakoivat koteihin Piikkiössä ja Kaarinassa. Tempauksella haluttiin kertoa palveluista, joita yritykset tarjoavat yli 70-vuotiaille, lapsiperheille, etätyöskentelijöille ja riskiryhmille.
Ensi viikosta alkaen majatalon lounasta ja kahvilatuotteita saa ostaa mukaan tai tilata kotiinsa.
Lounastoimitukset (maanantai – lauantai) kotiin voi tehdä joko soittamalla 050 3039 803 tai sähköpostilla myynti@tuorlanmajatalo.fi. Lounasruuan lisäksi meiltä voi tilata esim. tuoreita sämpylöitä, munkkeja, kananmunia, maitoa ja muitakin elintarvikkeita. Myös täytekakut ja muu juhlatarjottava onnistuu poikkeusoloissakin. Lounastilaukset klo 10.30 mennessä, kakkutilaukset edellisenä päivänä.