Paimion S-marketissa pian ovet auki 24/7 – TOK välttää lomautukset toistaiseksi

0
TOK laajentaa aukioloja useissa marketeissa. Myös Paimion S-market palvelee kohta läpi yön.

Turun Osuuskaupan yt-neuvottelut päättyivät tiistaina. TOK ei lomauta ketään toistaiseksi, sillä vaikka osa toiminnoista on suljettu, marketeissa tarvitaan lisää työvoimaa. Osuuskauppa laajentaa peräti kymmenen marketin aukioloja ja laajentaa ruoan verkkokaupan koko toimialueelleen.

Myös Paimion S-market alkaa palvella ympäri vuorokauden. TOK ilmoittaa, että 24/7 -aukioloajat tulevat voimaan vaiheittain perjantaista lähtien.

Lähiseudulla yli yön palvelee Paimion S-marketin lisäksi Prisma Piispanristi Kaarinassa.

Toimitusjohtaja Antti Heikkinen sanoo, että Turun Osuuskauppa laajentaa market-kaupan palveluita turvatakseen asiakasomistajien palvelut ja alueen asukkaiden ruokahuollon sekä henkilökunnan työpaikat koronapandemian aikana.

Myös ruoan verkkokauppaa laajennetaan kattamaan koko Turun Osuuskaupan toimialueen. Verkkokauppa tulee käyttöön niin Paimiossa, Sauvossa kuin Piikkiössäkin ja vaiheittain. Verkkokauppa toimii pääasiassa noutoperiaatteella, mutta TOK kartoittaa mahdollisuuksia kotiinkuljetuksiin.

– Jo tällä hetkellä Prisma Itäharju toimittaa ruokaa kotiin ja Prisma Myllyssä käynnistämme kotiinkuljetuspalvelun vielä tällä viikolla. Nämä toimenpiteet turvaavat asiakasomistajien palvelut ja työpaikat henkilökunnallemme sekä toisaalta tuovat helpotusta muun muassa riskiryhmien asiointiin koronapandemian aikana, Heikkinen jatkaa.