Paimiossa ja Sauvossa edelleen korkealuokkaiset ensihoitopalvelut

0
Paimiolainen Rosa-Maria Uusitalo (vas.) ja kaarinalainen Jenni Sula ovat ammattikorkeakoulu-tutkinnon suorittaneita ensihoitajia, jotka aloittivat työnsä Med Groupin ensihoitopalvelussa tammikuun alussa. Med Groupin Paimion yksikkö sai viime viikolla käyttöönsä kuvassa olevan tuliterän Mercedes Sprinter -ambulanssin.

PAIMIO-SAUVO

Med Group Ensihoitopalvelu Oy voitti kesällä Varsinais-Suomen ensihoidon tarjouskilpailun kolmella maantieteellisellä osa-alueella.

Sen seurauksena Med Groupin ONNI terveydellä on kuluvan vuoden alusta lukien ollut yhdeksän ensihoitoyksikköä Varsinais-Suomessa. Yksi niistä sijaitsee Paimiossa. Muut kahdeksan ovat Marttilassa, Liedossa, Aurassa, Somerolla, Loimaalla, Nousiaisissa, Mynämäellä ja Laitilassa.

Paimion yksikkö, jonka vakituiseen toiminta-alueeseen kuuluu myös Sauvo, saa kesällä uudet toimitilat Paimion Tehdastieltä. Hallin rakennustyöt alkavat lähiaikoina.

Uuden ambulanssin Paimion yksikkö on jo ehtinyt saada. Se on ensimmäinen laatuaan Med Groupilla Varsinais-Suomessa ja ollut ajossa viime viikosta lähtien. Uuden hallin valmistumiseen saakka auton asemapaikka on Vistantien varressa Paimion Ala-Vistalla.

Kuten tähänkin saakka, ambulanssi tulee hätänumerosta 112. Sapluuna on muutenkin entisenlainen, vaikka palveluntarjoaja on kilpailutuksen myötä vaihtunut.

– Kaikki palvelu on yhtä laadukasta kuin aina ennenkin, sanoo Med Groupin Paimion, Marttilan, Liedon, Someron, Auran ja Loimaan aluekokonaisuuden palvelupäällikkö Henna Salokangas.

Ensihoidon kilpailutus ja sen lopputulema – joka oli monelle pienelle paikalliselle toimijalle pettymys – aiheutti syyskesällä ja syksyllä kuohuntaa myös Paimiossa ja Sauvossa. Laineet ovat kuitenkin vähitellen laantuneet.

– Kyllä meidät on otettu hyvin vastaan jokaisella uudella alueella. Palaute on ollut myönteistä, Salokangas sanoo.

ONNI terveyden ensihoitoyksiköissä on aina vähintään kaksi työntekijää, oli kyse kiireellisestä tai kiireettömästä ensihoidosta.

Henna Salokankaan mukaan Med Groupin Ensihoitopalvelulla on Varsinais-Suomessa noin 70 vakituista työntekijää ja yli sata aktiivista keikkatyöntekijää. Osa työntekijöistä asuu Peimarin alueella.

Med Group Ensihoitopalvelu Oy ei toimi Kaarinan-Piikkiön alueella. Siellä ensihoidosta vastaavat Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen yksiköt.

Ensihoidossa on kautta maan vallalla ”lähimmän yksikön periaate” eli kiireellisissä tapauksissa apuun tulee se yksikkö, joka on lähimpänä apua tarvitsevaa henkilöä.