Sauvon perhepalvelut esittäytyivät Sauvon kirjastolla viime keskiviikkona järjestetyssä keskiviikkovieras-tilaisuudessa. Paikalla olivat sosiaaliohjaaja Nancy Sirkiä sekä perhetyöntekijä Mirja Niemelä .
Sauvon perhepalvelujen saralla on saatu riittävät resurssit uuden perustetun viran myötä.
– Kunta päätti viime vuonna perustaa sosiaaliohjaajan toimen, jota ennen tilattiin ostopalveluna. Nyt pystymme tekemään lähes kaiken itse. Se on perheiden ja nuorten etu, Mirja Niemelä iloitsee.
Nancyn tulon jälkeen esimerkiksi tukihenkilötoiminnan hankkimista ostopalveluna on voitu reilusti vähentää.
– Palvelut tulevat oman talon sisältä ja pystymme pitämään paketin hyvin kasassa. Myös asiakkaan kannalta on aina parempi, mitä vähemmän on eri ”luukkuja”, Sirkiä toteaa.
Positiivinen asenne ja yhteispeliä
Perhepalvelut tapaa arjessaan esimerkiksi lapsiperheitä ja nuoria, jotka ovat sosiaaliohjauksen tai tukihenkilötoiminnan piirissä.
– Ohjauksella tarjotaan neuvontaa niin koko perheelle kuin yksilöllisesti. Teemme tärkeää työtä ihmisten kanssa silmälläpitäen myös mahdollisuuden ennaltaehkäistä suurempia haasteita, Sirkiä toteaa.
Perhepalveluilla on yhteistyötä niin perheneuvolan, varhaiskasvatuksen kuin koulunkin kanssa. Yhteisymmärrys auttaa siihen, etteivät asiakkaiden ongelmat pääse kasautumaan liian suuriksi.
Uutuutena perhepalvelut järjestää Sauvon koulukeskuksella hyvinvointivälitunteja. On tärkeää, että lapset ja nuoret kokevat tulevansa huomatuiksi.
Positiivinen suhtautuminen elämän tilanteisiin on tärkeää.
– Oli asiakas sitten lapsi, nuori tai täysi-ikäinen, etsimme ja löydämme yhdessä ihmisen omia vahvuuksia, Nancy Sirkiä sanoo.
– Heti kun asiakkaan asioita päästään työstämään, nousee nopeasti esiin asioita, jotka ovat hyviä heidän elämässään, Mirja Niemelä jatkaa.
Arjen ongelmat helposti lähestyttäviä
Sauvon perhepalveluilla on noin kolmisenkymmentä asiakasta, joiden tarpeisiin pystytään reagoimaan nopealla aikataululla.
– Ihmisten arjen haasteet ovat useimmiten samantyyppisiä. Jokaisen asiakkaan kohdalla tehdään kuitenkin yksilöllinen palveluntarpeen arviointi, Niemelä kertoo.
Perhepalvelut tekee runsaasti kotikäyntejä ja sosiaalitoimella on käytössä yksiö, joissa järjestetään erilaisia tapaamisia. Kesällä perhepalvelut muutti vanhaan kirkkoherranvirastoon Säästötalleron tiloihin.
Tukihenkilötapaamisia järjestetään tarpeen mukaan. Monelle tapaamiset tuovat valon pilkahdusta arkeen.
– Tukihenkilötoiminnan avulla voidaan tukea vaikka harrastuksen löytymistä. Toiminnan ei aina tarvitse maksaa, vaan se voi olla esimerkiksi luontoliikuntaa lähimetsässä, Sirkiä kertoo.
Arjen ongelmat ovat maaseudulla omanlaisiaan. Niitä voivat olla esimerkiksi pitkät välimatkat harrastusten pariin. Sirkiä ja Niemelä ovatkin rohkeasti lähteneet kokeilemaan uusia toimintamalleja työssään. He kokevat pienen paikkakunnan olevan vain etu työn teossa.
– Tekeminen lähtee sydämestä ja työssämme näemme koko ihmisen elämän kirjon, molemmat toteavat.
Kaksikko toivoisi, että apua tarvitsevat tarttuisivatkin rohkeasti puhelimeen ja pyytäisivät apua jo ennen kuin ovat jaksamisensa rajoilla.