Talo paloi poroksi- ei henkilövahinkoja

0
Arkistokuva.

SAUVO Omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa tiistaiaamupäivällä Sauvon Teeriläntiellä. Hirsirunkoinen talo oli täyden palon vaiheessa pelastuslaitoksen saapuessa paikalle kymmenen jälkeen.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen palopäällikön Markus Raution mukaan palo sai alkunsa talon käyttämättömänä olevasta kylmästä yläkerrasta. Talossa oli palon syttyessä sisällä yksi aikuinen ja alle kouluikäinen lapsi. Molemmat pääsivät poistumaan talosta vahingoittumatta. Palon syttymissyystä ei vielä ole varmaa tietoa.

– Kun ensimmäinen yksikkö tuli paikan päälle, liekit löivät jo katosta ja ikkunoista ulos. Rakennuksen pelastamiseksi ei ollut enää mitään tehtävissä, Rautio kertoo Turun Sanomille.

Pelastuslaitos sai palon rajattua niin, että se ei päässyt leviämään vieressä olevaan varastorakennukseen sekä pihapiirissä olevaan isompaan maatalousrakennukseen. Muita asuinrakennuksia palopaikan läheisyydessä ei ole.

Sammutustyöt olivat käynnissä palopaikalla vielä puolen päivän aikaan ja jatkuvat Raition mukaan ainakin muutaman tunnin ajan. (lähde TS)