Toistaiseksi ei paikallisia tartuntoja

0
Muista käsihygienia.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on tiedottanut, että maakunnassa on todettu eilen seitsemän uutta varmistettua koronavirustapausta. Tiettävästi näistä yksikään ei ole Paimion tai Sauvon alueelta.

Kaikki potilaat ovat lieväoireisia. Neljä potilasta on työikäisiä miehiä, kolme naisia, joista yksi eläkeläinen. Miehet ovat matkustaneet epidemia-alueilla ja naiset puolestaan ovat saaneet tartunnan henkilöltä, jonka tartunta ei Suomessa oleilun aikaan ollut tiedossa.

Sairaanhoitopiirissä on tähän mennessä tutkittu 139 epäilytapausta ja todettu 12 tartuntaa.

Koko maassa sairastuneiden lukumäärä on perjantaina aamupäivällä noussut 155 potilaaseen, joista vain osan oireet vaativat sairaanhoitoa.

Edelleen perusohjeistus on, että jos olet ollut ulkomailla tai lähikontaktissa varmistetun koronavirustartunnan saaneen kanssa, ja oireesi sopivat koronaviruksen aiheuttamiksi, ota yhteys omalle terveysasemallesi. Ohjeita ja neuvontaa antaa myös TYKS Akuutti puhelinneuvonta 02 3138800.