Varsinais-Suomessa kolmas koronavirustartunta

0
Koronavirusnäytteistä eristetään ensin perimäainesta, joka monistetaan kuvan punaisessa laitteessa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Lopulta monistetun perimän avulla selviää, onko näyte positiivinen vai ei. Kuva Marttiina Sairanen.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on todettu tiistaina uusi varmistettu koronavirustapaus (COVID-19). Tartunnan saanut on työikäinen mies, joka on muutamia päiviä sitten saapunut Suomeen Tirolin alueelta Itävallasta. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri kertoo, että mies on Salon seudulta.

Potilaan oireet ovat olleet tyypillisiä ylähengitystieinfektion oireita, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotteessaan. Potilaan vointi on hyvä ja hän on kotona eristyksessä. Neljä tunnistettua lähikontaktia on jo määrätty karanteeniin ja muita tartunnalle mahdollisesti altistuneita henkilöitä selvitetään parhaillaan.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on tähän mennessä tutkittu 64 epäilytapausta ja näistä koronavirustartuntoja on todettu kolme.

Suomessa on todettu eri sairaanhoitopiireissä ainakin 17 uutta koronavirustapausta. Suurin osa näistä todettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.

Husin Twitter-viestin mukaan 11 sairastuneesta kuusi on työikäisiä naisia, neljä työikäisiä miehiä ja yksi lapsi. Kaikki potilaat ovat kotiutuneet näytteenoton jälkeen ja ovat eristyksessä.

Toiseksi eniten uusia tapauksia havaittiin Pirkanmaalla, jossa sairaanhoitopiiri kertoo kolmesta uudesta koronavirukseen sairastuneesta.

Kaksi pirkanmaalaista aikuista sairastui tautiin Pohjois-Italian matkan jälkeen.

Lisäksi yksi Kangasalan Pitkäjärven yläkoulun oppilas on sairastunut. Tapaus liittyy aiemmin koulussa todettuun tautitapaukseen.

Ennen oireidensa ilmenemistä sairastunut oppilas osallistui rippikoulutilaisuuteen, jossa hän altisti taudille yhteensä 89 rippikoululaista, 13 isosta, kaksi seurakunnan työntekijää ja kaksi muuta ihmistä.

Forssassa on havaittu toinen tautiin sairastunut. Lisäksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on havaittu yksi uusi tartunta.

Keski-Suomessa havaittu sairastunut altistui koronavirukselle epidemia-alueella Pohjois-Italiassa. Potilas on kotona eristyksessä ja hyväkuntoinen. Taudille altistuneet on määrätty karanteeniin.

FAKTA

Toimi näin, jos epäilet saaneesi koronaviruksen?

Mikäli oireita ilmenee 14 vuorokauden kuluessa epidemia-alueelta poistumisesta, toimi välittömästi.

Ota normaalien käytäntöjen mukaisesti yhteyttä puhelimitse omalle terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai päivystykseen.

Hoitohenkilökunta ja lääkäri arvioivat puhelimessa tilanteen ja antavat jatkohoito-ohjeen.

Virusta vastaan ei ole rokotetta tai viruslääkettä. Lääkäri arvioi potilaan terveydentilan vaatiman hoidon ja hoitopaikan. Oireettomia henkilöitä ei testata.

Sairastuneille tehdään aina tartunnanjäljitys eli jos diagnoosi varmistuu, terveydenhuolto ottaa yhteyttä sairastuneen altistamiin henkilöihin.

Sairastuneiden oireita ovat olleet kuume, yskä ja hengenahdistus sekä lihassärky ja väsymys.

Jätä kommentti