Poikkeuksellinen aika vaatii poikkeuksellisia tekoja. Moni on lähtenyt tekemään hyvää tai antamaan omastaan muiden iloksi, vaikka koronaepidemia on vaikea sekä talous- että terveysmielessä.
Nalleja on aseteltu ikkunoihin lapsiperheiden iloksi ja moni käy kaupassa iäkkään tuttavan puolesta. Sosiaalisessa mediassa iloa ja ajanvietettä on jaettu runsain mitoin.
Paimion Yrittäjien puheenjohtaja Salla Axelin loi Tuetaan paikallista – Paimio -Facebook-ryhmän, jonka hän nimeää positiiviseksi kanavaksi paimiolaisille löytää yhdessä keinoja päästä eteenpäin. Axelin kantaa huolta, että paikalliset yrittäjät selviytyvät epidemiasta ja sen aiheuttamasta asiakaskadosta.
– Toivon, että ryhmässä kohtaa tieto siitä, mitä kaikkea meiltä täältä omasta kaupungista löytyy. Voimme ryhmässä myös yhdessä ideoida vaihtoehtoisia keinoja palveluiden, tuotteiden ja kuluttajien kohtaamiselle.
Axelin loi ryhmään virtuaalisia näyteikkunoita, joissa paikalliset eri alojen yrittäjät voivat mainostaa palveluitaan. Tuotteiden pitää olla nyt kotiinkuljetettavia.
MONI VUOKRANANTAJA on tullut vuokralaisiaan vastaan myös Peimarin alueella. Esimerkiksi Minna Peipponen kertoo puolittaneensa hänellä vuokralla olevien yritysten vuokramaksut huhti- ja toukokuussa Paimiossa.
– Vuokraustoiminta ei ole meille niinkään elinkeino. Minä olen töissä Sauvossa ja äitini jo eläkkeellä. Ennen kaikkea tämä kiinteistö on meille koti. Isossa kiinteistössä on kuitenkin myös isot kiinteät kulut ja ymmärrettävästi vuokralaiset ovat tärkeitä. Meillä on hyvät ja mukavat vuokralaiset, joiden tukena haluamme ehdottomasti olla. Toivomme vuokranalennusten helpottavan yritysten toimintaa tässä vaikeassa tilanteessa, kertoo Peipponen.
Peipponen tarkentaa, että vuokrien puolitus koskee yrityksiä, ei asukkaita. Vuokralla olevia yrityksiä on yhteensä kuusi ja ne toimivat kaikki samassa kiinteistössä Paimiossa.
Päätöksestä on Peipposen mukaan tullut paljon kiitosta vuokranantajalle.
– Ei pelkästään vuokralaisiltamme, vaan myös muilta.
Peipposen liiketalon omistaja on huolissaan tilanteen pitkittymisestä. Toistaiseksi päätös vuokrien alennuksesta on kuitenkin vain huhti- ja toukokuusta.
– Olemme miettineet jatkoa ja toivomme toki, ihan kaikkien kannalta, että tilanne helpottuu mahdollisimman pian. Tilanteen mukaan eletään ja kaikkien mahdollisuuksien mukaan olemme vuokralaistemme tukena jatkossakin.
Peipponen toivoo nyt myös valtiolta tukea yrityksille.
Myös seurat ovat lähteneet hyvän mielen talkoisiin. Paimion Pesis halusi tukea paikallisia yrityksiä ja ilahduttaa sosiaalisen median seuraajiaan. Seura osti lahjakortteja yhteistyökumppaneiltaan ja arpoi ne tykkääjien kesken.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Paimion osasto on lähtenyt tukemaan lapsiperheiden mielekästä yhdessä tekemistä. Yhdistys on julkaissut joka arkipäivä sosiaalisessa mediassa päivän haasteen, joka on tarjonnut tekemistä ja hyvää mieltä lapsiperheille.
MAAILMALTA Suomeen on levinnyt myös korona-ajan yhteislauluhaaste, jossa karanteenissa olevat ihmiset soittavat ja laulavat parvekkeilla yhteiseksi iloksi.
Esimerkiksi Karunan kyläyhdistys kehitti tästä oman versionsa: joka sunnuntai kello 21 Karunan ystävät sijainnista riippumatta musisoivat yhdessä.
– Eli nosta kaiutin avoimelle ikkunalle, laula pihamaalla niin kovaa kun palkeista irtoaa tai rämpyttele vaikka sulosointuja ukulelellä, neuvoo yhdistys Facebookissa.
Reilu viikko sitten ilmoille kajahti Finlandia ainakin muutamasta karunalaisesta talosta. Viime sunnuntaina kappale oli Lauri Tähkän Minun Suomeni.
Varsinaissuomalainen Kulttuuria kunnissa -verkosto kerää vinkkejä kulttuurin harrastamiseen kotona. Joka viikko ideoijien kesken arvotaan palkintoja, jotka liittyvät kulttuurin ja taiteen harrastamiseen kotona. Ideoitaan voi jättää osoitteessa www.kulttuuriakunnissa.fi.
Verkosto julkaisee ideat Kulttuuria kodeissa -kampanjan some-kanavissa Instagramissa ja Facebookissa ja markkinoi niitä.
Paimio, Sauvo ja Kaarina kuuluvat Kulttuuria kunnissa -verkostoon.
Yhdysvalloissa alkaneesta Etsi nalle -haasteessa kehotetaan laittamaan nalle omalla ikkunalle ilahduttamaan perheiden kanssa ulkoilevia lapsia, jotka eivät voi nyt tavata ystäviään tai ulkoilla puistoissa tavalliseen tapaan. Nallejahdissa lapset voivat bongata nalleja ihmisten ikkunoista ja parvekkeilta.
Pienet vinkit: Tee hyvää korona-aikana
- Yli 70-vuotiaiden luona vierailuja pitäisi välttää. Soittaa sen sijaan saa edelleen ja vaihtaa kuulumiset niin.
- Tarjoudu käymään kaupassa tai hoitamaan muu joku asia iäkkään puolesta, jos olet terve. Muista käsihygienia.
- Kuulumisia voi vaihtaa myös pihamaalla, kun pitää sopivan etäisyyden.
- Muista tervehtiä muita ulkoilijoita vaikkapa heilauttamalla kättä ja hymyilemällä.
- Muista tarjota apuasi myös muualla kuin somessa, esimerkiksi laittamalla lappu rappukäytävään.
Lue myös paimiolaisesta Merita Seppälästä, joka laulaa Facebookissa muiden iloksi.