Elämme poikkeuksellista aikaa – laskentatavasta riippuen – kolmatta viikkoa. Muutama viikko sitten kirjoitin siitä, miten arki muuttuu. Taisin todeta, että joihinkin asioihin totumme helpommin, toisiin pakolla. Nämä rajoitetut toimintamahdollisuudet ovat helpommin kestettäviä, kun opimme uusia työnteon tapoja ja vähennämme kiireistä juoksua sinne tänne.
Läheisten läsnäolon merkitys kasvaa koronan varjossa. Toivottavasti se näkyy sittenkin, kun pandemia hellittää meistä otteensa.
Ja todellakin, nythän on nostanut päätään moni muukin positiivinen ilmiö, kuten ulkoileminen, ulkoleikit, lautapelit, perheen yhteinen puuhastelu, ruoanlaitto ja kiireetön oleilu ylipäätään. Omassa kokemuspiirissäni on perustettu arjen ruokavinkkiryhmää, siivottu kaappeja, pesty ikkunoita ja opeteltu geokätköilyä. Ei noista mikään ole kellekään pahasta.
Yhtä ennakoitavissa oli, että jotkut asiat alkavat vähitellen käydä taakaksi. Kaikissa perheissä ei vaan ole sujuva arki. Ruoanlaitto ei suju, lapsilta puuttuu heidän arkeensa turvaa tuonut aikuiskontakti koulussa tai varhaiskasvatuksessa. Jos joku kuvittelee, ettei täällä meidän kulmilla näin ole, on väärässä. Meillä oli jo entuudestaan, ja jatkossa jopa ehkä isompi joukko heitä, joille tämä arki on muuttunut liikaa, ja joiden ongelmiin tarvitaan apua jo nyt ja pandemian jälkeen.
Tänään julkisuudessa kerrottiin, että perheiden etätukeminen on valtakunnallisilla toimijoilla kasvanut, mutta silti sekään ei vastaa kasvavaan avuntarpeeseen. Kaikki kun ei onnistu mitenkään etänä. Kotikunnan sosiaali- ja terveyspalvelut ovat koetuksella paitsi pandemian torjunnassa, pelkkien peruspalvelujen ja kasvavan avuntarpeen hoitamisessa. Poliisi kertoo jo, että levottomuus kodeissa kasvaa. Päihteiden käytön lisääntyminen kaikenikäisillä – myös kotiin jättäytyneillä ikäihmisillä – on yksittäinen vakava asia. Mielenterveyden häiriöistä puhumattakaan.
Nyt kun olemme eristäytyneet suojatautuaksemme koronavirukselta, olemme alttiina paikoin pahemmillekin ongelmille. Sellaisille, jotka yleensäkin piilottelevat neljän seinän sisällä.
Siltä voi suojautua vain omilla päätöksillä ja teoilla. Päättämällä, että pinna kestää, vaikka on rankkaa, eikä käsi nouse, vaikka puoliso tai lapset ärsyttävät. Hakemalla apua – niin Paimiossa kuin Sauvossakin on palvelunumeroita, joihin voi ja pitää ottaa ajoissa yhteyttä.
Nyt jos koskaan, on myös aika miettiä, löytyisikö sinun tai minun lähipiirissä joku perhe, jolta voisi kysyä miten sujuu. Tarvitaanko apua.
Taina Tukia
Palkaksi riittää, että luitte ja luette jatkossakin 😉
