Koronarajoitusten alkuvaiheessa väiteltiin ja kuittailtiin toisille siitä, miten tarpeen rajoitukset ovat. Sitten alettiin kytätä ketä kukakin tapaa, missä ja kuinka. Kaupassa käydessään toiset laskivat nuppilukua ja arvioivat kanssakulkijoiden ikää, huomauttelivat jonotusväleistä ja henkilökunnan suojainten käytöstä.
Kaikenlaisia kannanottoja siitä, miten missäkin kohden on väärin järjestetty ja toimittu, on kuulunut opetuksesta, terveydenhuollosta, kotihoidosta ja vaikka mistä. Valtakunnallisesti ihmisillä on viime päivät ollut pinna piukassa näiden yritystukien jaosta. Paljon puhuttujen suojainten osalta keskustelussa on väriä ja vauhtia. Esimerkiksi näiden pestävien kankaisten kasvomaskien käytöstä ei ainakaan minulle ole vieläkään selvinnyt, ovatko hyviä vai peräti huonoja käyttää.
Se mistä nämä havainnot kumpuavat, on tietenkin Nasevat-palsta. Jotain on meillä jätetty julkaisematta, mutta somekanavilla tulvii.
Silmäilin alkuviikosta somekeskustelua, jossa tuotiin julki näkemyksiä siitä, miten kouluruoan jako Paimiossa olisi ”pitänyt hoitaa”. Mielipiteissä oli kirjoa melkoisesti ja tuntui, että sanottavaa vaikka kuinka. Jokaisella oli oma vahva mielipide, ja halu tuoda se julki. Jotenkin hämmentävää, että poikkeusaikakaan ei ole saanut meitä ymmärtämään, että kyse ei ole vain siitä, miten juuri minun elämäni sujuu, vaan siitä, että kaikkien sujuisi edes kohtalaisesti.
Kouluruokailu on siitä hyvä esimerkki, että se herättää keskustelua ihan normaalistikin säännöllisin väliajoin. Yhdelle maistuu tuo, ja toiselle tämä. Miksi pidetään keittopäiviä, kun vatsa ei täyty? Liian pieniä annoksia! Miksi ei käytetä enemmän lähiruokaa?
Nyt väiteltiin siitä, onko kotikunnan hyvä järjestää noudettavaksi valmis ateria, maksusitoumus tai ruokakassi. Samaan aikaan kouluruokailujen järjestäminen etäopetuksen oppilaille on ollut hankalaa ja vaihtelevaa ihan kaikkialla, ja tehdyt ratkaisut monenkirjavia. Melkoinen sekametelisoppa sanalla sanoen.
Yhdelle hyvä voi aina olla toiselle vähän huono, mutta siihen ei huomion pitäisi kiinnittyä. Tässäkin, kuten monessa muussa asiassa, on varmasti tärkeintä, että valtaosan kannalta ratkaisu olisi toimiva.
Jotenkin näin poikkeusaikoina sitä ajattelee, että kokonaisuus on ratkaisevaa ja ohittaa pikkujutut. Kunhan asiat saataisiin sujumaan hyvin niiden kannalta, joilla on enemmän arjen haasteita.
Taina Tukia