Vaikka viime viikonlopun ja tämän viikon alkupuolen säät ovat olleet kuivia ja varsin aurinkoisiakin, on kuluneena talvena satanut vettä runsain mitoin. Useimpien varsinaissuomalaisten mielestä aivan liikaa.
Talvikuukausien runsaat sateet ovat haitanneet maa- ja metsätaloutta ja lisänneet samalla tuntuvasti Saaristomeren ravinnekuormitusta.
Huolestuttavia lukemia
– Helmikuun sadehuippujen aikana Paimionjoki kuljetti Saaristomereen muutamassa päivässä likimain saman määrän fosforia kuin jokea pitkin kulkeutui mereen koko vuoden 2018 aikana, kertoo MTK:n ympäristöasiantuntija Airi Kulmala.
– Viimeksi kuluneet kuukaudet ovat olleet esimerkki siitä, millaisia talvemme voivat ilmastonmuutoksen myötä yhä useammin olla. Vesien tilan parantamiseksi on tehty paljon työtä eri osa-alueilla, mutta ilmastonmuutos haastaa vesienhoidon tavalla, jota ei ole ennen nähty.
Kulmala katsoo, että toimenpiteitä lisäämälläkään ei välttämättä päästä selvästi näkyviin tuloksiin.
– Paljon on tehtävä, että juostaan edes paikallaan”, hän sanoo.
Viimeisimpien arvioiden mukaan ilmastonmuutos lisää Varsinais-Suomessa vesistöjen ravinnekuormaa vajaalla viidenneksellä vuoteen 2060 mennessä.
Puhdistamoilla ohituksia
Kuormitusta tulee myös siitä, että jätevedenpuhdistamoilla on tapahtunut ohituksia eli niin sanottuja ylivuotoja, koska viemäriverkostoon päässeiden hulevesien määrä on ollut poikkeuksellisen suuri.
Entistä suuremmat ravinne- ja kiintoainekuormat aiheuttavat monenlaista haittaa. Vedenalainen luonto kärsii sameuden lisääntymisestä joissa, järvissä ja lopulta Itämeressä. Samalla tuotanto-olosuhteet pelloilla muuttuvat, kun jokiin kertyvä maa-aines hidastaa veden kulkua ja vesi tulvii pelloille.
Viljelijöitä tilanteesta ei voi syyttää, sillä he tekevät vesiensuojelutoimenpiteensä kasvukaudella, jolloin talvikauden säistä ei ole tietoa.
Varautua kuitenkin voidaan esimerkiksi talviaikaista kasvipeitteisyyttä lisäämällä. Myös ravinteiden käyttö on koko ajan tarkentunut. Lannoitteet ovat viljelijälle kallis menoerä, eikä hehtaaria kohden kannata laittaa kiloakaan enempää ”voimaa” kuin on tarpeen.
Viljelijöiden ympäristötietous on tänä päivänä hyvällä tasolla, ja motivaatiotakin löytyy.
– Viljelijöillä ja ympäristönsuojelulla on tässä yhteinen intressi, Kulmala toteaa.
Kesällä nähtäneen sinileväkukintoja
Kulmalan mukaan päättymässä olevan talven tilannetta on typen osalta pahentanut se, että talvi on ollut Etelä-Suomessa paitsi kostea myös miltei kaiken aikaa normaalia lämpimämpi.
– Biologinen hajotustoiminta on jatkunut maassa, ja typpeä on muuttunut liukoiseen muotoon.
Fosfori on sinileville herkkua.
– Mikäli tuleva kesä on lämmin ja vähätuulinen, ovat runsaat sinileväkukinnot varsin todennäköisiä. Tämä vaikeuttaa vesien hyöty- ja virkistyskäyttöä sekä haittaa vesiekosysteemien toimintaa.
Kulmala katsoo, että valuma-alueiden luontaista vedenhallintakykyä on pikaisesti palautettava siten, että maa- ja metsätalousmaiden kasvukunto säilyy. Pelkät vanhat ratkaisut eivät toimi muuttuvassa ilmastossa. Märkyyden lisäksi tulee varautua myös kuivuusjaksoihin: miten ja minne varastoidaan kasteluvettä.
Kulmalan ja WWF:n suojeluasiantuntijan Jenny Jyrkänkallio-Mikkolan mukaan valuma-alueen vedenpidätyskyky on keskeisessä asemassa virtaamien ja ravinnehuuhtoutumien hillitsemisessä. Suoriksi kaivetut metsä- ja pelto-ojat pidättävät vähemmän vettä, ja veden suuri virtausnopeus irrottaa uomasta maa-ainesta.
– Vettä pidättäviä soita, luontaisia tulvatasanteita ja kosteikkoja on hävitetty muun maankäytön tieltä, ja taajamissa veden imeytymispintaa on vähän. Samalla on hävitetty valuma-alueiden luontainen kyky toimia muuttuvissa olosuhteissa, he totesivat yhteisessä kannanotossaan maaliskuun alkupuolella.
– Kuivuus ja tulvat tulevat aiheuttamaan yhä suurempia haasteita niin maataloustuotannolle, luonnolle kuin rakennetulle ympäristölle.
