Mitä ajankohtaisin väitöskirjan aihe

0
Eini Haaja väittelee tänään videoneuvottelutekniikan välityksellä. Kauppakorkeakoulun rakennus on muuten tyhjillään, kun kaikki opetus hoidetaan etänä.

Paimiolainen Eini Haaja väitteleehuomennaperjantaina kauppatieteiden tohtoriksi. Väitöstilaisuus on historiallinen, sillä se on Turun kauppakorkeakoulun ensimmäinen virtuaaliväitös.

– Koronavirustilanteen vuoksi tilaisuus päätettiin järjestää täysin etäyhteyksin. Fyysisesti läsnä salissa on lisäkseni ainoastaan kustokseni Niina Nummela ja mahdollisia yleisöreaktioita seuraava kollegani sekä atk-tukihenkilö, Haaja kertoo.

Hänen vastaväittäjänsä on kameran edessä Ruotsissa. Myös yleisö osallistuu etäyhteyksin; kuka tahansa voi Zoom-linkin kautta seurata tilaisuutta vaikka kotisohvalta, ensimmäistä kertaa sekin Turun kauppakorkeakoulun historiassa.

– Tiedä vaikka etäyhteydet tulisivat tämän kevään väitösten myötä tulevaisuudessa osaksi tavallisiakin väitöstilaisuuksia, Eini tuumii.

Sauvosta ja Paimiosta hyvät eväät


– Olen syntynyt Sauvossa, käynyt siellä peruskoulun ja Paimiossa lukion. Olen saanut sieltä hyvät eväät, ja olen ylpeä juuristani. Haluankin tsempata täkäläisiä nuoria, että täältä voi hyvin ponnistaa vaikka tohtoriksi asti, Eini kannustaa.

Lukion jälkeen hän meni opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun ja sai sieltä sittemmin erilaisia töitä. Nykyisin hän toimii tutkimuspäällikkönä Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Pan-Eurooppa Instituutissa.

– Rakennamme erilaisia uusia tutkimushankkeita ja haemme niihin rahoitusta esimerkiksi EU:lta.

Tällä hetkellä Haaja on äitiyslomalla. Väitökseen valmistautumisessa on viime viikkoina ollut lisähaasteita, kun sitä on pitänyt tehdä vauvan ja leikki-ikäisen hoitamisen ohessa kotona.

Menestymisen edellytyksenä yhteinen näkemys


Eini Haajan väitöskirjan aihe on mitä ajankohtaisin, vaikka sitä tehdessä ei voinut millään kuvitella, missä tilanteessa tällä hetkellä olemme koronaviruksen vuoksi. Väitöskirjan nimi on ”Understanding collective international opportunity recognition – Studies on Finnish SMEs exploring maritime and offshore industry markets in Norway and Russia”.

– Vaikka maailma nyt ehkä koronan takia muuttuu, väitöskirjan aihe ei vanhentunut vaan päinvastoin, Haaja uskoo.

Konkreettisesti hän on tutkinut, kuinka pk-yritykset tekevät yhteistyötä päästäkseen kansainvälisille markkinoille. Väitöstutkimus tehtiin meriteollisuuden kontekstissa.

– Lähtökohtana on pk-yritysten yhteistyö, ja se edellyttää, että jokainen yrittäjä näkee tässä yhteistyössä mahdollisuuden itselleen, Haaja sanoo.

– Haasteena puolestaan on se, että jokainen tulkitsee ympäristöään ja sen muutoksia omista lähtökohdistaan käsin, ja silloin tulkinnat voivat olla ristiriitaisia. Pärjäämisen ja menestymisen edellytyksenä on vankka yhteinen näkemys. Siksi yhteisen tekemisen tavoitetta täytyy kirkastaa jatkuvasti.

Haaja tuumii, että kun maailma tällä hetkellä muuttuu näin hurjaa vauhtia, se tarjoaa yrityksille myös uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia.

Karonkka sitten joskus myöhemmin


Normaalisti väitöstilaisuuksiin liittyy monenlaisia akateemisia perinteitä, mutta Eini Haajan kohdalla se ei nyt onnistunut.

– Juhlallisuudet oli pakko perua viime hetkellä, mutta tässä maailmantilanteessa ne ovat tietysti pieniä murheita, hän tuumii.

Vielä vähän aikaa sitten olisi tehty niin, että vastaväittäjä olisi matkustanut väitöstä edeltävänä päivänä Ruotsista Suomeen ja tutustunut väittelijään illallisen merkeissä. Väitöspäivänä olisi ollut yhteinen lounas, tapaaminen dekaanin kanssa ja yhteisiä potrettivalokuvia. Salissa olisi ollut väitöstilaisuus, ja sen jälkeen kakkukahvit kaikille läsnä olleille. Illalla olisi ollut vielä karonkkaillallinen vastaväittäjän kunniaksi.

– Tarkoitus on juhlistaa väitöstä jollakin tavalla sitten kun koronaepidemia hellittää, Haaja kertoo.

– Ja kyllä minä pidän niitä uusia korkokenkiä väitöstilaisuudessa, vaikka kukaan niitä ei näekään!