Poliisia pakoon ajaen ja juosten

0

Poliisipartio päätti tarkistaa erään vastaan ajaneen henkilöauton kuljettajan kunnon Kaarinassa kuluvan viikon tiistaina noin kello 17.15. Kun poliisipartio kääntyi auton perään, kyseinen auto kiihdytti voimakkaasti nopeuttaan jatkaen Kaarinantietä Kaarinan suuntaan. Auto teki myös ainakin yhden ohituksen kovassa vauhdissa. Partio havaitsi pakenevan auton ylittävän Kaarinantien ja Uudenmaantien risteyksen, jatkaen pitkin Saaristotietä. Saaristotieltä auto kääntyi Voivalantielle, jota pitkin se ajoi silminnähden suurta ylinopeutta. Auto kääntyi vielä Koulumestarinkadulle ja pysähtyi lopulta Oppipojankujalle.

Ajoneuvon kuljettaja lähti välittömästi auton pysäytettyään juoksemaan karkuun, ja häntä ei saatu heti kiinni. Autoon jäi istumaan kaksi matkustajaa. Sivullisen henkilön ilmoituksen perusteella ajoneuvon kuljettaja tavattiin hyvin nopeasti läheisestä liikekiinteistöstä, jonne hän oli juossut piiloon. Ajoneuvon kuljettajaa, vuonna 1996 syntynyttä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.