Rengasruletti alkaa vastedes säiden eikä kalenterin mukaan

0

PAIMIO-SAUVO-KAARINA

Tänä vuonna talvirenkaiden käyttöpakko päättyi helmikuun lopussa. Uuden pian voimaan astuvan tieliikennelain mukaan talvirenkaita tulee käyttää ”sään tai kelin sitä edellyttäessä” marraskuun alusta maaliskuun loppuun.”

Toisin sanoen, talvirenkaita ei enää tarvitse vaihtaa pelkästään kalenterin perusteella. Kesärenkailla saa ajaa vaikka ympäri vuoden, ellei keli edellytä talvipyöriä. Autoilija saa näin enemmän vapautta. Mutta vastuun määrä ei vähene.

– Autoilijan tulee jatkossakin huolehtia ennakoiden, että talvi ei yllätä ja että alla on lain ja kelin edellyttämät renkaat, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Vahinkovakuutusyhtiö If:n viime syksynä tekemän kyselyn mukaan jopa 16 prosenttia autoilijoista on uuden lain myötä aikeissa vaihtaa renkaita kelin mukaan – jopa useastikin pitkin talvea.

Enemmistö kyselyyn vastanneista – 60 prosenttia – luottaa kuitenkin tuttuun rutiiniin ja aikoo vaihtaa renkaat lakimuutoksen jälkeen aivan kuten ennenkin.

Neljännes uskoo muuttavansa vaihtoajankohtaa. Puolelle vastaajista uusi laki oli syksyllä 2019 vielä täysin tai osittain vieras.

Uusi lainsäädäntö ei määritä tarkemmin, milloin keli on sellainen, että se edellyttää talvirenkaita. Ehkä poliisi osaa sen sitten tienpäällä määrittää.

Katse kesärenkaissa

Tällä hetkellä autoilijoiden mielessä ovat kuitenkin kesärenkaat ja niiden vaihtaminen alle.Tässä Liikenneturvan vinkkejä onnistuneeseen renkaanvaihtoon:

Ajoita renkaanvaihto kelien mukaan sekä mieti, missä ja milloin ajat – kevään vaihtelevat kelit voivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä.

Tarkista renkaiden kunto ja urasyvyydet sekä hanki tarvittaessa uudet kumit alle.

Tarkista rengaspaineet sekä vaihdon yhteydessä että säännöllisesti sen jälkeen. Oikeat arvot rengaspaineille selviävät auton ohjekirjasta.

Jos haluat olla ”tee se itse -mies”, niin nosta auto kunnon tunkilla ja oikeasta kohdasta. Nostokohdan voi tarkistaa auton ohjekirjasta.

Jälkikiristä renkaiden pultit 50-100 kilometrin ajon jälkeen.

  • Uuden 1. kesäkuuta 2020 voimaantulevan tieliikennelain myötä talvirenkaiden käyttöaikaa koskevat säännöt muuttuvat. Talvirenkaita tulee käyttää – jos sää tai keli sitä edellyttää – marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana. Pakollinen käyttöaika pitenee siten kuukaudella sekä syksyllä että keväällä, mikäli keli sitä edellyttää. Kuitenkin myös kesärenkaita saa tuona aikana käyttää, jos alueella vallitsee ”kesäkeli”.

 

Kommentti: Kiukkuista kitkuttelua kitkoilla

Vaihdoin autoa toukokuussa pari vuotta sitten. Vasta seuraavana syksynä huomasin, että autokauppaan sisältyneet talvirenkaat eivät olleetkaan nasta- vaan kitkarenkaat.

Ajattelin, että mikäpäs siinä, kovastihan näitä kitkoja on kehuttu.

Nyt olen ajellut kitkarenkailla pari talvea enkä ymmärrä, miksi niiden suosio kasvaa. Omat kokemukseni niistä ovat lähes pelkästään huonoja. Kyllähän niillä kuivalla talvikelillä pärjäilee, mutta vaikeammissa olosuhteissa pito on harmillisen heikko.

Ja kumma kyllä: miltei joka kerta kun olen ajellut kitkoillani Varsinais-Suomea pohjoisemmaksi, on ulkona vallinnut niin sanottu jäätävä nollakeli.

Se on merkinnyt sitä, että ajonopeuteni on vaihdellut välillä 60-85 km/h. Ja silti on pitänyt olla tarkkana.

Mielialaa ei kohenna, että takapuskurissa rekkakuskit räpsyttelevät mielenosoituksellisesti ajovalojaan heti, kun ajaa piirunkin verran alle kahdeksaakymppiä.

Se tekee pikemminkin kiukkuisen olon.

En lähde kuitenkaan polkemaan raivoisasti kaasua ja ottamaan riskejä. Jos on näppituntuma, että auto ei ole sataprosenttisesti hallinnassa, vähennän vauhtia. Ajatelkoon maanteiden ritari Scaniansa ratissa mitä tahansa.

Kiertoliittymissäkin kitkarenkaat käyttäytyvät toisinaan oudosti. Jopa hiljaisessakin vauhdissa.

Ainoa hyvä puoli kitkoissa on, että niillä on laillista ajaa kesälläkin. Sillä lailla ne kuluvat nopeammin loppuun.

PERTTU HEMMINKI