”Ottakaa nyt perkele tosissaan nämä hätähuudot turuilta ja toreilta.”
”Nyt tarvitaan päätöksiä. Nopeasti. Ja näin sanoessamme puhumme päivistä, emme viikoista.”
Muun muassa tällaisin tiukkasävyisin – ja hiukan raflaavinkin – sanankääntein Turun Työnantajain Yhdistys ry. lähestyi maamme hallitusta viime viikon lopulla. Kyseessä oli Turun Sanomissa ilmoituksena julkaistu ”Avoin kirje Suomen hallitukselle”.
Kirje oli hätähuuto
Turun Työnantajain Yhdistyksen puolesta kirjeen allekirjoittajana oli paimiolainen Tomi Taipale, yhdistyksen puheenjohtaja. Hän työskentelee Lohjalla toimivan Mamec Oy:n toimitusjohtajana ja on kaarinalaisen Kaarjoki Oy:n pääomistajia.
Taipaleen mukaan avoimen kirjeen tarkoituksena oli herätellä valtakunnantason päättäjiä ja viranomaisia ja sitä kautta loiventaa odotettavissa olevaa konkurssiaaltoa ja ”domino-efektiä”.
– Jotain oli tehtävä, kun yrityspuolelta alkoi kantautui kovaa huolta. Kadut tyhjenivät todella nopeasti, ja kassavirrat tyrehtyivät saman tien. Kirje oli hätähuuto, ja sen retoriikka oli ihan tarkoituksellisestikin vähän provosoivaa, sanoo Taipale laineiden jo hieman laannuttua.
– Meidän ymmärryksemme mukaan tilannekuva ministeriöissä ei ollut – varsinkaan ensi alkuun – ihan ajan tasalla, joten turvauduin tavanomaista järeämpiin sanamuotoihin. Nyt on jo vähän rauhallisempi olo, ja kaipaamiamme tukitoimiakin on saatu alulle.
”Emme halua syyllistää”
Taipale korostaa, ettei hän eikä myöskään Turun Työantajain Yhdistys halua syyttää ketään.
– Tilanne on kaikille uusi, ja jokainen tekee parhaansa, myös maan hallitus. Valtio tekee nyt ihan oikeita toimia. Emme halua syyllistää, vaan herätellä ja saada koneistosta kaikki tehot irti.
Taipale toivoo, että yritysten toimintaa tukevat ja turvaavat keinot olisivat mahdollisimman nopeita, yksinkertaisia ja tasapuolisia.
– Eräs hyvä keino olisi mielestäni alkuvuoden arvonlisäverojen palautukset, hän sanoo.
Taipale katsoo, että Suomessa on nyt välttämätöntä seurata, miten verrokkimaat toimivat.
– Ettei jatkossa jäätäisi lähtötelineisiin ja että kansallinen kilpailukyky säilyisi.
Päivittäin Uudellemaalle ja takaisin
Tomi Taipale ajelee säännöllisesti Turusta töihin Lohjalle ja tulee siten lähes päivittäin ylittäneeksi Uudenmaan maakuntarajan.
– Yllätyin maanantaina, kuinka sujuvasti pääsin sekä töihin että takaisin. Jonottaa ei tarvinnut käytännössä lainkaan. Tosin ajoin maanantaiaamuna kohti Uuttamaata pikkuteitä, sillä pääteille oli ennakoitu jonoja.
– Turun suunnasta katsottuna Uudenmaan tulli on nyt hieman eri paikassa kuin ennen, mutta toistaiseksi rajamuodollisuudet Uudenmaan erityiskorona-alueelle ovat toimineet todella mutkattomasti, Taipale sanailee.
– Viranomaistoiminta on ollut joustavaa ja mallikasta,
Karanteenikokemustakin Taipaleelle on ehtinyt kertyä.
– Saavuimme ulkomaanmatkalta ja noudatimme kahden viikon karanteenisuositusta. Sairaita emme onneksi olleet.