Varautuminen perustuu sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistukseen.
Tyksin teho-osastolla on tavallisesti 24 paikkaa. Paikkaluku voidaan tarvittaessa nostaa nopeasti noin 40 paikkaan ja vuorokauden varoitusajalla vielä 55 paikkaan.
– Olemme parhaillaan epidemian ensimmäisessä vaiheessa. Tavallinen kapasiteettimme on riittänyt toistaiseksi hyvin, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin. Olemme valmistautuneet tähän huolellisesti, teho-osaston ylilääkäri Mika Valtonen kertoo.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tämänhetkisen arvion mukaan tehohoitoon voitaisiin koko Suomessa tarvita 500 paikkaa. Tähän yliopistosairaalat ovat yhdessä varautuneet.
Henkilöstö valmiudessa siirtymään
Tehohoitopaikkojen lisääminen edellyttää riittävää ja osaavaa ammattihenkilöstöä.
– Leikkausosastojen ja heräämöjen hoitohenkilöstö on saanut lisäperehdytyksen teho-osastolle siirtymisen varalle. Lisäksi eri yksiköissä työskentelee tehohoito-osaamisen omaavaa henkilöstöä. Perehdytys sisältää tehohoidon menetelmien harjaannuttamista kokeneen tehohoitajan ohjauksessa. Hyödynnämme videovälitteisiä ja simulointiopetuksen keinoja, kertoo hallintoylihoitaja Päivi Nygren kertoo.
Kun tehohoitokapasiteettia vahvistetaan koronaviruspotilaiden lisääntyessä, samanaikaisesti vähennetään harkitusti kiireetöntä leikkaustoimintaa. Vapautuvia tiloja, laitteita ja henkilöstöä kohdennetaan uusien tehohoitopaikkojen varustamiseen.
Teho-osastoilla tiivis yhteydenpito
Mika Valtonen kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön asettamaan tehohoidon koordinaatioryhmään. Hän vaihtaa tiheästi tietoja kollegoidensa kanssa. Sairaanhoitopiirit auttavat toisiaan tarvittaessa.
– Ruuhkautunut sairaanhoitopiiri voi saada apua toiselta, jossa on rauhallista. Toistaiseksi kenelläkään ei ole vielä kapasiteetti ylittynyt, myös Suomen tehohoitoyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Valtonen kuvaa.
Hänen mukaansa pandemia on Suomessa vielä hyvin hallinnassa. Nyt on tärkeää, että ihmiset jaksaisivat noudattaa rajoituksia ja vaihtaa esimerkiksi pääsiäistervehdykset etänä.
Tyksin teho-osastolla on hänen mukaansa odottava tunnelma. Hän on ylpeä henkilökunnastaan.
– Henkilöstömme on pelotonta ja muiden eteen auliisti työskentelevää, hän sanoo.
Hänen mielestään ihmiset arvostavat nyt koronaa vastaan kamppailevaa hoitohenkilöstöä. Se välittyy, vaikka Suomessa ihmiset eivät kokoonnu iltaisin taputtamaan parvekkeille.
– Suomalaiset osoittavat arvostusta omalla hienolla tavallaan, hän sanoo.