Koronatilanteen sanotaan tehneen etätyöstä uuden normaalin. Monessa työssä siirryttiin koronauhan myötä pikavauhdilla etätyöntekoon. Viikkojen kuluessa käytännöt ovat löytyneet ja sujuvoituneet. Teamsit, zoomit, skypet, sisäiset chatit sun muut ovat tulleet yhtä tutummiksi, eikä ehkä vain siksi, että alkuaikojen kömmähdyksistä jaettiin hauskoja kokemuksia somen hittipäivityksinä.
Julkisuudessa puhutaan digitaalisesta loikasta. Uudenlaiset työtavat todennäköisesti jäävät osin voimaan sittenkin, kun toimistoja avataan. Siis aivan kuten koulumaailmassa arvioidaan, että etäopetuksen parhaat palat jäävät käyttöön. Toisaalta kuuluu myös asiallista kritiikkiä, joka kertoo siitä, että harvassa kodissa työolot ovat sellaiset kuin työpaikalla. Työrauha, ergonomia ja tekniset valmiudet vaihtelevat. Toki näiden osalta on varmasti tehty käytännön järjestelyjä. Jotkut työnantajat sallivat työkalujen siirron tarvittavine sovelluksineen kotitoimistoon.
Etätyöskentelyssä – varsinkin näin poikkeusajassa – on siis löytynyt monia hyviä puolia. Jotkut ovat tuottavampia etätyössä kuin toimistolla. Jos kotitoimistossa on työrauha, se tarjoaa rauhaa ajatustyölle. Mitä itsenäisempää ja aikatauluista riippumattomampaa työtä tekee, sitä helpommin päivän voi rakentaa oman rytmin mukaisesti aamu- tai iltapainotteiseksi.
Etätyöpäivän tehoa voi kasvattaa myös se, että työmatka jää väliin. Mitä pidempi matka, sitä isompi merkitys. Joku kokee, että kun palauttavaa vapaa-aikaa tuntuu olevan enemmän, työteho kasvaa. Kodin ja työpaikan välisen liikenteen väheneminen säästää aikaa ja pienentää ympäristön kuormitusta.
Etätyö vaatii tekijältään ryhdikkyyttä ja kykyä keskittyä työhön kotosalla, eikä se kaikille ole itsestäänselvää. Kyllä niitäkin työpaikkoja on, joissa joudutaan miettimään, mitähän ne työntekijät siellä kotona oikein puuhaavat. Kuten kaikessa työssä, luottamuksella on iso rooli ja työnantajalla oikeus valvoa, että etätyö sujuu ja on tuotteliasta. Etätyöntekijänkin edistymistä ja kykyä hoitaa annetut työtehtävät yhteisissä aikarajoissa on sekä oikeus että velvollisuus valvoa.
Kaikkien on ikäänkuin oltava läsnä, vaikka oltaisiinkin etänä.
Oman kokemuksen mukaan vuorovaikutus on ehkä kaikkein haasteellisinta, kun etätyön vuoksi normaali kanssakäyminen on jäänyt vähemmälle. Asioiden puntarointi tai ideoiden pallottelu ei välttämättä toimi sähköisessä kokousympäristössä niin kuin kasvokkain. Kaikkien ei ole yhtä helppo avata mikrofonia, vaikka sanottavaa olisikin. Äänensävy ei välity etänä. Jos yhteydenpito pohjaa lähinnä sähköpostiin, on vaara, että joku ymmärtää viestin tai sen sävyn väärin, kun kehonkieli ei auta.
Oppimista tarvitaan vielä ja myös sitä fyysistä kontaktia työtovereihin, mutta kyllä, nämä ovat uuden työelämän ensiaskeleita, ja aika näyttää miten pysyviä.
Taina Tukia
