Keväisiä mini-konsertteja– turvaetäisyyksin

0
Yleisö hajaantui ympäri kerrostalon laajaa pihamaata.

”Aurinkoon tieni vie, sinne johtaa kirkas tie”, lauloi Anna Schukow – toivottavasti enteellisesti – keskiviikkona Paimion Valkojantiellä sijaitsevan kerrostalon pihamaalla.

Kyseessä oli korona-rajoitukset huomioon ottava keväinen parvekekonsertti, jossa yleisö seurasi musiikkiesitystä joko omalta parvekkeeltaan tai kirkkaana vihertävältä pihanurmelta.

Turvaetäisyyksiä pidettiin, mutta kuitenkin tuntui, että sävelten virta soljui lähellä ja että oltiin yhtä ja samaa tyytyväistä yleisöä.

”Eikä käy askeleet varjoihin…”, kaikuivat Katri Helenan aikoinaan tunnetuksi tekemän kappaleen sanat.

Ja aurinko. Se tosiaankin lämmitti jo aika mukavasti.

Tänäänkin

mahdollista kuulla



Anna Schukow on monipuolinen, kirkasääninen salolainen laulaja ja harmonikan soittaja, jolla tulee olemaan syksystä alkaen vahva side myös Paimioon.

– Tulen syksyllä töihin tänne Paimioon, hän kertoi konsertin alkuspiikeissään.

Kuka tietää, vaikka hänen musiikkiaan olisi silloin luvassa lisää.

Keväistä tunnelmointia laidasta laitaan, jokaiselle jotakin, summasi Schukow runsaan puolen tunnin mittaisen konserttinsa sisällön.

Niinpä kuultiin muun muassa tangoa, sambaa, valsseja ja hidasta foksia. Jopa Mozartia yhden laulun verran. Toki myös Suomen kansan sävelaarteita tyyliin ”Miks’ leivo lennät Suomehen niin varhain kevähällä”.

Ja tietysti kevät toi Valkojantielle myös Muurarin.

Anna Schukov konsertoi keskiviikkona Paimiossa samalla sapluunalla myös Paltantien senioritalojen pihamaalla sekä Ala-Vistalla Jousikuja 4:ssä sijaitsevan kerrostalon pihalla.

Parvekejumppaa ja -konsertteja on luvassa myös tänään perjantaina, molemmin puolin keskipäivää. Ensin Apilatiellä ja sitten Asematiellä.

Korona-kevääseen kaivattua virkistystä tuovien tilaisuuksien järjestämisestä ovat kantaneet vastuun Paimion kulttuuri- ja hyte -palvelut sekä Paimion opisto.