
Koronapandemia on muuttanut kaupan toimintamalleja kertarysäyksellä. Vaikka kaupassa on aina huolehdittu siisteydestä ja puhtaudesta, niin korona on lisännyt kertoimia, S-market Sauvon marketpäällikkö Sari Sintonen kertoo.
– Hygienia korostuu, ja siitä pidetään huolta ihan joka hetki, sillä oman henkilökunnan ja asiakkaiden turvallisuus on ykkösasia.
Desinfiointikierrokset tehdään marketissa monta kertaa päivässä. Pinnat pyyhitään tarkasti, ostokorit ja kärryt puhdistetaan huolella. Myös käsidesit ovat saapuneet myymälään.
– Ylipäänsä olemme kaupassa alusta alkaen kertoneet hyvästä käsihygieniasta ja turvaväleistä.
Henkilökuntaa ja asiakkaita suojataan kaupassa myös erilaisilla kassalinjastolle asennetuilla plekseillä. Lisäksi kassakapulat ovat hävinneet kassoilta, ja maksupäätteet on käännetty niin, että asiakas voi itse ottaa kuitin asioinnin päätteeksi.
Oman mausteensa kaupan arkeen tuo myös kuluttajakäyttäytymisen muutos. Asiakkaat ovat siirtäneet asiointiaan verkkoon, ja niinpä Sauvon S-marketissakin on nyt ruoan verkkokauppa.
– Se on tuonut kauppaan erilaista tekemistä, kun asiakkaiden ostoksia keräillään valmiiksi odottamaan noutoa tai kotiinkuljetusta. Riskiryhmät ja ikäihmiset on meillä myös huomioitu erikseen. Aamun ensimmäinen ja illan viimeinen aukiolotunti pyritään rauhoittamaan riskiryhmien asioinnille, ja ikäihmisten ruokahuoltoa varmistamaan on perustettu puhelinpalvelu.
Koronan myötä S-marketiin on saapunut myös uusia kasvoja vakituisen henkilökunnan rinnalle. Sintosen mielestä on ollut mahtavaa saada työkavereita Turun Osuuskaupan muita toimialoilta.
– Olemme oppineet toisiltamme ihan mahdottoman paljon. Hyvä fiilis syntyy, kun kauppaa pyöritetään täydellä innolla ja puhalletaan yhteen hiileen.
Sintonen tuumailee, että aika näyttää, millaiseksi kaupan arki koronan jälkeen muokkautuu. Paljon asioita on muuttunut.
– Ehkä tästä jää myös hyviä uusia toimintatapoja elämään koronan jälkeiseenkin arkeen.
Sintosen omassakin arjessa korona-aika on aiheuttanut joitakin muutoksia, kuten omista vanhemmista huolehtimista.
– Käyn heille ruokakaupassa ja apteekissa, jotta he voivat pysyä kotona turvallisesti. Ystävien, lapsien ja lapsenlapsien kanssa ei voida nähdä, mutta puhelimitse ollaan paljon enemmän yhteyksissä.
– Muuten arki on ihan suhteellisen normaalia kiitos Luckyn, Howavart-pojan. Lucky ei tiedä koronasta mitään ja odottaa yhä joka päivä pitkiä lenkkejä.