
Korvasienten ystävät ovat kehuskelleet kuluvana keväänä saaliillaan, ja esimerkiksi Suomen Sieniseuran Facebook-sivuilla on paljon kuvia “elämäni saaliista”. Oheisen kuvan muhkea saaliin poimi Klaus Höglund Sauvosta.
Korvasieniä kasvaa koko maassa, mutta Etelä-Suomen osalta sato on aina arvoitus, sillä jostain syystä etelässä korvasieni on oikullinen ja hyviä satovuosia on vain toisinaan. Pohjois-Suomessa korvasienisadot ovat vuosittain melko tasaisia.
Korvasienten löytämiseksi on myös tehtävä enemmän töitä kuin monen muun sienen. Kun kantarelleja kannattaa etsiä joka vuosi samoilta paikoilta, korvasieni viihtyy samassa kasvupaikassa vain pari kolme vuotta. Se nimittäin kasvaa paikkoihin, joissa on rikottu maata, ja tällaiset paikat alkavat saada kasvipeitettä parissa vuodessa.
Monen herkkusuun mielestä korvasieni on sienten aatelia. Tässäkin yhteydessä muistettakoon kuitenkin, että tuore korvasieni sisältää hengenvaarallista solumyrkkyä, josta tosin liki kaiken saa pois keittämällä. Maa- ja kotitalousnaisten ohjeen mukaan sieniä pitää keittää kahteen kertaan runsaassa vedessä (1 osa sieniä, 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia. Sienet huuhdellaan hyvin molempien keittokertojen jälkeen. Korvasienet keitetään avonaisessa kattilassa tuulettuvassa tilassa.