Oletko sinäkin ollut leirillä, tai oletko saanut lämpimän tervetulotoivotuksen perhekerhon ovella? Oletko satunnainen tai vakiovieras messussa, jonotitko vappukassia viime viikolla turvavälin huomioiden?
Aikoina, joita nyt elämme, moni asia on muuttunut myös seurakunnan toiminnassa. Ei tullut lankalauantain neuletreffejä, mutta tuli uusi työikäisten naisten ryhmä Facebookiin. Tulivat videoidut jumalanpalvelukset, tuli epävarmuus kesän rippileireistä ja -juhlista, tuli monenlaisia ajatuksia. Tuli yksinäisyyttä ja kaipuuta kohtaamisiin.
Itselleni on välittynyt oman seurakuntani korona-ajan toiminnasta pyrkimys palvella ihan jokaista. Tämä onkin työntekijöiden ja kaikkien seurakuntalaisten tärkein tehtävä.
Eri medioissa on nostettu esille ajatuksia, joiden mukaan seurakuntien muuttuneissa toimintatavoissa on paljon hyvää ja paljon sellaista, joka voisi jäädä käytännöksi myös sitten, kun tilanne on taas normalisoitunut. On kysytty, tarvitaanko kalliita seiniä vai voitaisiinko sanomaa toivosta tuoda suoraan kotisohvalle. Osallistumisen kynnys voi toki olla matalampi, kun sen voi tehdä kotoa käsin. Videoitujen tapahtumien katsojaluvuista päätellen moni on hyödyntänyt näitä mahdollisuuksia.
Kasvokkain kohtaamista ei voi kuitenkaan korvata. Kaikki eivät ole sosiaalisessa mediassa. Sekin, josta kuoriutui korona-ajan digiseurakuntalainen, haaveilee paluusta normaaliin. Kun työpalaverit, koulu ja sukulaispäivällinen on suoritettu videoyhteyden välityksellä, ajatus tapahtumasta, johon voisi osallistua paikan päällä, tuntuu hyvältä.
Kotiseurakunta tekee monipuolista ja hienoa työtä. Kun kirkon ovet taas avautuvat, tervetulotoivotus on varmasti yhtä lämmin kuin ennenkin.
Katariina Mikkola
Kirjoittaja kuuluu Paimion seurakuntaan
